Kimppakyydillä voidaan tarkoittaa yhteismatkustusta, jossa hyötykäytetään yksityisesti omistettuja autoja, yhteisautoilua, joka on edulliseksi järjestettyä autonvuokrausta, tai kimppatakseja, joissa on palkatut kuljettajat.

Kimppakyydin eri muodot sijoittuvat joukkoliikenteen ja yksityisautoilun välimaastoon ja täydentävät näitä. EU pyrkii edistämään kimppakyytiämillä tavoin? liikenteen haittojen vähentämiseksi.

Sisällysluettelo

muokkaa Kimppamatkustus

Kimppa- eli yhteismatkustus on matkustusta samalla autolla siten, että kustannukset jaetaan matkustajien kesken. Yhteismatkustukseen käytetään yksityisesti omistettuja henkilöautoja. Turvallisuuden ja käytännöllisyyden kannalta matkustajien keskinäinen tuttuus on eduksi, muttei välttämätöntä.

Yhteismatkustamisesta sovitaan usein vapaamuotoisesti ja yksityisesti. Monissa maissa (mm. Suomi ja Saksa) on myös järjestöjä tai yrityksiä, jotka edistävät kimppojen kokoamisessa, yleensä nettipalvelun välityksellä. Palveluissa voi ilmoittaa tarjolla olevista tai halutuista kyydeistä. Turvallisuussyistä palvelu voi vaatia rekisteröitymistä.

Työmatkakäyttöön yhteismatkustus soveltuu hyvin silloin, kun työajat ovat säännöllisiä, matkat suhteellisen pitkiä ja matkustavan ryhmän reitit miltei yhteneväiset.

Yhteismatkailun määrää ei juuri ole tilastoitu.

Suomessa säännöllistä kimppakyytiä ei ole kuitenkaan ehdotuksista huolimatta laillistettu. [1] [2]

muokkaa Kimppamatkustuksen edut

Polttoaineissa säästetään merkittävästi. Jos esimerkiksi 5 hengen ryhmässä kuljetaan töihin joka työpäivä eri autoilla, polttoainesäästöt ovat keskimäärin noin 80 %. Samassa suhteessa vähenevät ympäristö- ja terveyshaitat (ilmansaastepäästöt ja melu). Yleensä myös liikenneturvallisuus paranee, kun yksin ja väsyneenä ajaminen vähenee. Lisäksi pysäköintitilan tarve pienenee.

muokkaa Liftaus

Liftaus eli peukalokyyti voidaan nähdä yhteismatkustuksen erikoistapauksena. Liftaus on kyydin pyytämistä autoilijoilta tien varressa seisten. Liftaaja voi matkustaa ilmaiseksi, tai matkan kustannuksia voidaan jakaa. Syrjäseuduilla liftaus saattaa olla ainoa matkustuskeino, jos joukkoliikennettä ei ole järjestetty.

muokkaa Kimppa-autoilu

Maa Asiakkaita Autoja Paikkakuntia (ajankohta)
USA 134 000 3 600 01.01.2007
Saksa 95 000 2 900 1 450 01.01.2007
Sveitsi 69 600 1 850 1 000 31.12.2006
Kanada 22 000 1000 01.01.2007
Alankomaat 6 000 400
Iso-Britannia 4 000 200
Itävalta 2 500 120

Kimppa- eli yhteisautoilu (car sharing, car pooling) on auto-omistuksen jakamista. Kimppa-auton voi tarvittaessa saada käyttöönsä ilman, että se täytyy ostaa omaksi. Kimppa-autoilun tavoitteena on vähentää lisääntyvää autoilua ja sen haittoja tarjoamalla pehmeä vaihtoehto joukkoliikenteen ja auton yksityisomistuksen väliltä. Palvelulla pyritään tarjoamaan edullinen ja helppokäyttöinen vaihtoehto yksityisautolle.

Saksassa on noin 100 000 kimppa-autoilijaa. Kansainvälisen joukkoliikenneseminaarin yhteydessä Helsingissä toukokuussa 2007 saksalaisasiantuntija Michael Glotz-Richter kannusti Suomea myös kehittämään yhteisautoilua pääkaupunkiseudulla. Hän on johtanut Bremenissä vuodesta 1998 yhteisautoyritystä Cambio, jolla on 4000 asiakasta. Sillä ja paikallisella liikennelaitoksella on yhteinen kausilippu. Kimppa-autoilu vähentää Bremenin keskustasta 900 henkilöautoa, joille maanalainen pysäköintialue maksaisi 9-15 miljoonaa euroa.

Suomessa esimerkiksi YTV voisi tarjota yrityksille kimppa-autoilua virka-autopalveluna. Toistaiseksi kuitenkin vain HKL tarjoaa kausilipun suoraveloituksella ostaville City Car Clubin jäsenyyden. Yrityksellä on 1500 asiakasta. Auton saa käyttöön kiinteällä kuukausimaksulla.[3] Yhteensä klubilla on Suomessa ja Ruotsissa noin 3 060 asiakasta.[4]

Kimppa-autoilu on taloudellista, sosiaalista ja ympäristöystävällistä. Tiheä autoverkosto tarjoaa omaa autoa joustavamman ja monipuolisemman käytön. Kimppa-autoilun yleistymistä edistävät erityisesti tuttavien suositukset ja myönteiset lehtikirjoitukset.[5][6][7]

Venetsiassa kimppa-autoilijat saavat etuisuuksia, kuten ajo-oikeus muilta suljetuilla kaduilla, omat ajokaistat ja ilmainen pysäköinti maksullisilla parkkialueilla. Yksi kimppa-auto korvaa 5-10 yksityisautoa, koska auton käyttö on tehokkaampaa. Liikkeellä olevat autot vievät vähemmän pysäköintitilaa. Autopäästöt vähenevät 50 % henkilökilometriä kohtiViite?, sillä autot ovat uusia ja hyväkuntoisia bensiini- tai sähköautoja ja auton koko voidaan sovittaa kunkin matkan tarpeeseen. Kimppa-autoilu lisää joukkoliikenteen käyttöä 30 %Viite?.

Car pooling on paikallisempaa kuin car sharing. Ensiksimainitussa voi jakaa joustavasti myös omia automatkoja. Kimppa-autoilu vähentää perinteisen auto-omistuksen tarvetta. Se voi myös edistää luopumista ympäristölle haitallisimmista (vanhoista) autoista sekä vähentää pysäköintitilan tarvetta.[8]

muokkaa Kimppataksi

Kimppataksissa yhdistellään useamman matkustajan kyyti. Ulkomailla kimppataksit ovat yleisiä ainakin lentokentältä matkustettaessa tai turisteille kaupunkien välisille matkoille. Suomen kimppataksi on toiminut Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla vuodesta 2004. Autoja oli 70 tammikuussa 2008. Asiakkaita kimppataksi saa poimia vain asemilta ja tilauksesta. Tavoitteena on parikymmentä asemaa. Vuoden 2008 alussa asemia on Kiasman edessä (pohjoiseen), Kampin metron edessä (länteen), Mikonkadulla, Fennia (itään), Runebergin kadulla ja Espoossa Tapiolan Sampokujalla ja Länsiauto-Areenan luona. Asema on merkitty pienellä keltaisella kyltillä, jossa lukee mustalla Kimppataksiasema. Pikkubussiin mahtuu 9-18 matkustajaa. Kimppataksi kannattaa tilata noin 45 minuuttia etukäteen. Matka kestää keskimäärin 15 minuuttia tavallista taksia kauemmin.[9]

muokkaa Suomalaisia kimppakyytipalveluja

muokkaa Kimppamatkustuspalvelimia

muokkaa Yhteisautoilupalveluita

muokkaa Kimppatakseja

muokkaa Lähteet

  1. ↑ http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=LiVM+10/1994&base=erml&palvelin=www.parliament.fi&f=WP Ehdotus kimppakyydin laillistamiseksi / Vehkaoja, Kasurinen, Hassi, Lahikainen, Myller, Rönnholm
  2. ↑ http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070217 Taksiliikennelaki
  3. ↑ YTV voisi tukea kimppa-autoilua, Helsingin Sanomat 29.5.2007 A13
  4. ↑ Asiakasmäärä Suomessa yli 1 500 City Car Club
  5. ↑ What is car-sharing? International Association on Public Transport
  6. ↑ Bremen Paper: Public Transport and Car-Sharing: together for the better International Association on Public Transport
  7. ↑ Car-sharing: what’s in it for the customer? International Association on Public Transport
  8. ↑ Ticket to the future, 3 Stops to Sustainable Mobility UITP, 3/2003
  9. ↑ Kimppatakseja tulossa lisää Helsingin seudulle, HS 28.1.2008 A11




Liikenne ja kestävä kehitys:  
Biopolttoaine bioetanoli | E85 | biodiesel | biokaasu
Uusiutuva energia: aurinkovoima | aurinkokenno | tuulivoima | vesivoima | biomassa
Kemiallinen: polttokenno | vetytalous
energiansäästö | energiatehokkuus | vihreä sähkö | hajautettu energiantuotanto | sähköntuotanto | kuljetus | sähköauto | hybridiauto | joukkoliikenne | metro | kimppakyyti
liikennepolitiikka | energialähteiden edut ja haitat
Kerroin: Wh = wattitunti, GWh = 3,6 TJ, toe = 11,63 MWh, MW = 1000 kW, GW = 1000 MW, TW = 1000 GW
Teemasivut: Kestävä kehitys • Ympäristönsuojelu • Energia