/arkisto1


(keskustelua siirretty Kahvihuoneen puolelta)

Sisällysluettelo

muokkaa IMDb malline?

Eli kaikki varmaan ovat huomanneet nämä imdb linkit joka puolella. Mietin tässä että eikö olisi järkevää tehdä tästä yleinen malline, johon esim. lisättäisiin pelkkä imdb linkki ja itse malline hoitaisi nimeämis käytännön. Olen huomannut, että monessa artikkelissa imdb on kirjoitettu eri tavalla. Muutama esimerkki: IMDb: *artikkelin nimi*, *artikkelin nimi*:stä IMDb:ssä ja IMDb. Mitä mieltä muut ovat. (anteeksi typot jne. en jaksanut nyt kiinnittää huomiota niihin.) --Brexe 16. huhtikuuta 2006 kello 15.22 (UTC)

Elokuvien tietolaatikkossa on kylläkin jo IMDB linkille oma alue. Henkilöiden kohdalla aiheesta muualla linkki kirjoitetaan perinteisesti "käsin", joten sitä varten ei mielestäni tarvita erillistä mallinetta. --Gurumasa 16. huhtikuuta 2006 kello 15.24 (UTC)
Kun tällainen malline on olemassa ja sitä käytetään kai melko laajalti, niin sen voisi ehkä laittaa ohjeeksi henkilöartikkeliin, jotta uudetkin tajuu. --Elena 10. tammikuuta 2007 kello 20.04 (UTC)

muokkaa Malline keskustelusivun tyhjentämisestä

Tein tämmöisen mallineen keskustelusivun tyhjentämisestä: {{subst:#switch: {{subst:lc: }} | keskustelusivu | keskustelusivut | keskustelut | keskustelu

| #default =

Wikipedian käytännön mukaan keskustelusivua tai sen osia ei saa tyhjentää. Ainoastaan henkilökohtaiset hyökkäykset voidaan poistaa keskustelusivuilta. Keskustelusivun toistuva tyhjentäminen voidaan tulkita vandalismiksi ja muokkausoikeutesi voidaan poistaa. Jos keskustelusivu kasvaa huomattavan suureksi, niin vanhat kommentit voi siirtää arkistoon.

| artikkeli

| artikkelit =

Hei, artikkelisivujen tyhjentäminen{{subst:#if: | ([[{{{2}}}]])}} ei ole sallittua. Jos haluat poistaa jonkun sivun, merkitse se roskaksi tai laita poistoäänestykseen. Lisätietoa poistokäytännöistä löydät poistokäytännön sivulta.

| vakava | vakavaa | vandalismi | vandalismia

| 2 =

Ole hyvä ja lopeta sivujen tyhjentäminen. Sivujen tyhjentäminen on kiellettyä vandalismia. Jos et lopeta tyhjentelyä, muokkausoikeutesi saatetaan poistaa varoituksetta.

}}

--Akke 21. toukokuuta 2006 kello 11.58 (UTC)

muokkaa Uusi Elonet -tietokanta.

Webbiin on näköjään ilmestynyt suomalainen ja suomenkielinen tietokanta - http://www.elonet.fi/. Kun kerran IMDb:lle on mallineita niin tuollekin vois rakentaa jonkinlaisen mallineen, onhan tuo sentään kokonaan suomenkielinen palvelu. --Anr 1. kesäkuuta 2006 kello 01.06 (UTC)

Kappas, elokuva-malline pitää jo sisällään linkin elonet:iin. Nopeata toimintaa, olin taas myöhässä. :) --Anr 1. kesäkuuta 2006 kello 02.50 (UTC)

muokkaa Karttalinkit

Englanninkielisessä Wikipediassa on käytössä mallinne "Coor d", jolla saa tehtyä paikkalinkin joihinkin koordinaatteihin esim: 60.4515° N 22.2669° E Vaatiiko tuon mallinteen suomenkieliseen Wikipediaan tuominen admin-oikeudet? Ktt 10. heinäkuuta 2006 kello 14.18 (UTC)

Itse itselleni vastaan - ei näköjään vaadi. Tein tuon mallinteen Englanninkielisen Wikipedian mukaan. -- Ktt 11. heinäkuuta 2006 kello 14.42 (UTC)


muokkaa Wikiloma-malline aikamääreen kanssa

Tein tälläisen:

Tämä käyttäjä on wikilomalla {{{1}}} ajan.


jota voi käyttää vaikka näin:

Tämä käyttäjä on wikilomalla neljän päivän ajan.


Aaroms 11. elokuuta 2006 kello 15.15 (UTC)

Kelpo malline, mutta eikös voisi muuttaa sanamuotoon "Tämä käyttäjä on Wikilomalla XX.XX asti." Ei tarvitsisi tarkastaa, milloin käyttäjä on mallineen lisännyt. -- JeeJee 1. joulukuuta 2006 kello 19.31 (UTC)

muokkaa Messier X

Voisiko joku malline-expertti tehdä mallinteen, jota voisi käyttää noissa Messierin kohteiden yhteydessä. Tuo nykyinen html-taulukon kanssa pelleily on virhealtista. Minulla ei ole tyylitajua tai tarpeeksi wikipedia-tietämystä itse mallinteen tekemiseen, mutta mikäli mallinne olisi olemassa, voisin kohtuullisen pienellä vaivalla tehdä artikkelit noista kaikista Messierin kohteista. Kivaa olisi myös jos mallinteessa olisi tyhjän kentän automaattinen piilotus. Ainakin seuraavat kentät voisivat olla mallinteessa:

Nimi
Kuva
Löytäjä
Löytöaika
Muut nimet
Tyyppi
Absoluuttinen kirkkaus
Näennäinen kirkkaus
Näennäinen koko
Epookki
Deklinaatio
Rektaskensio
Punasiirtymä
Etäisyys
Säde valovuosina
Massa
Tähdistö
Arvioitu ikä
Erityispiirteet

Mahdollisesti muitakin, sellaisia joita nyt en hoksannut mainita. Argale 1. syyskuuta 2006 kello 06.46 (UTC)

muokkaa ES-mallinesarja

Muokkasin enkkuwikistä moniriviset edeltäjä-seuraajalaatikot. Sarjaan kuuluvat mallineet ES-alku, ES-edeltäjä, ES-titteli, ES-seuraaja ja ES-loppu.

{{ES-alku}}
{{ES-edeltäjä|edeltäjä=Testaaja|rivejä=3}}
{{ES-titteli|titteli=Ostian pormestari|vuodet=466 eaa - 444 eaa}}
{{ES-seuraaja|seuraaja=[[Osaaja]]|rivejä=4}}
{{ES-titteli|titteli=Senaatin puhemies|vuodet=456 eaa - 444 eaa|alue=[[Pannonia]]}}
|-
{{ES-titteli|titteli=Rooman kuningas|vuodet=446 eaa - 434 eaa}}
{{ES-edeltäjä|edeltäjä=Kokeilija|}}
{{ES-titteli|titteli=Pontifex maximus|vuodet=446 eaa - 434 eaa}}
{{ES-loppu}}

Tuottaa seuraavanlaisen edeltäjä-seuraajalaatikoston:

Edeltäjä:
Testaaja
Ostian pormestari
466 eaa - 444 eaa
Seuraaja:
Osaaja
Senaatin puhemies
Edustaen aluetta Pannonia
456 eaa - 444 eaa
Rooman kuningas
446 eaa - 434 eaa
Edeltäjä:
Kokeilija
Pontifex maximus
446 eaa - 434 eaa

--Lebha 26. marraskuuta 2006 kello 19.14 (UTC)

muokkaa Projekti-malline

Tein mallineen Malline:Elintarvikkeet-projekti

Tämä artikkeli kuuluu Elintarvikkeet-projektiin.
Lisätietoa projektista on projektin keskustelusivulla.


Tuli vain mieleen, että voisiko tätä mallinetta hyödyntää kaikissa projekteissa, nimenomaan artikkelin keskustelusivulla osoittamaan, että artikkeli kuuluu johonkin tiettyyn projektiin. -- JeeJee 1. joulukuuta 2006 kello 17.35 (UTC)

Oikeasti ei, enkkuwiki on äärimmäisen loistava esimerkki mitä tapahtuu kun aletaan kertomaan projektiin kuulumisesta... ja pikaisesti kaivamani esimerkki kuului _vain_ viiteen eri projektiin... --Agony (403) 1. joulukuuta 2006 kello 17.39 (UTC)
Myönnän kernaasti, että tuo enkkuwikin esimerkki näyttää hirveältä, mutta eikös me suomalaiset voitaisi taas näyttä äesimerkkiä siitä, kuinka homma pitäisi tehdä. Kaikki artikkelit voisi mainita samassa mallineessa esimerkiksi parametrien avulla, jolloin keskustelusivulle ei kasautuisi jumalatonta määräää mallineita, vaan vain yksi, joka mainitsee kaikki projektit, joihin artikkeli kuuluu? Tyyliin {{Projektimalline|Projekti 1|Projekti 2|Projekti 3}} jne? -- JeeJee 1. joulukuuta 2006 kello 18.14 (UTC)
Ihan hyvä ehdotus, vaan miltä näyttäisi kun artikkeli kuuluisi taidemusiikkiprojektin, metallimusiikkiprojektin, linkkiprojektin ja filosofiaprojektin artikkeleihin? Sopalta mielestäni. --Agony (403) 1. joulukuuta 2006 kello 18.23 (UTC)
No kuuluisihan se niihin joka tapauksessa, vaikka mallinetta ei olisikaan. Ehkä sillä saataisiin myös vähän keskustelua projektien kesken. Mielestäni se ennemminkin ryhdistäisi yhdentämään tiettyjä käytäntöjä sekä muodostamaan yhteistyötä eri projektien kesken. Hyvänä puolena voisi nähdä sen,että jos joku on aikeissa lisätä artikkelin projektiin, hän näkisi heti, että joku toinen projekti on jo "ottanut artikkelin huomaansa". Jos yhteistä rajapintaa löytyy, voitaisin sopia projektien kesken käytännöistä, jotka hyödyttävät kaikkia. Ja loppujen lopuksi, yhteistyöhän vain hyödyttäisi molempia projekteja. Olen ehkä optimisti, mutta näen sittenkin enemmän hyötyjä kuin haittoja. Eihän tuo esimerkkisikään näyttäisi kummemmalta kuin tämä:
Tämä artikkeli kuuluu projektiin/projekteihin Taidemusiikki, Metallimusiikki, Linkkiprojekti, Filosofiaprojekti.
Lisätietoa projekteista on projektien keskustelusivuilla.
-- JeeJee
En-wikissä minua on eniten häirinnyt se, että tulen katsoneeksi keskustelusivulta, onko siellä jotain kiistöjä artikkelin sisällön suhteen ja kahdessa tapauksessa kolmesta siellä on vain tuollainen malline. Eikö toimiva vaihtoehto olisi myös se, että jonkin projektin sivulla olisi luettelo artikkeleista (tai luokista!), jotka kuuluvat projektiin? -Samulili 1. joulukuuta 2006 kello 18.41 (UTC)
Toki näin, kun katsotaan asiaa projektista päin, mutta nyt puuttuu se tieto, että kun katsotaan asiaa artikkelista päin, ei tiedetä, jos myös jokin toinen projekti käsittelee kyseistä artikkelia. Näen tässä ongelmana "muokkaussodat". Kun olisi tieto, että myös jokin toinen artikkeli käsitelee aihetta, käytännöistä voitaisiin avata ihan oikea keskustelu. Keskusteluhan ei ole täällä Wikipediassa uusi asia. - JeeJee 1. joulukuuta 2006 kello 18.50 (UTC)
Tämä malline ei vain toimi koska tätä olisi tarkoitus käyttää myös luokissa jolloin "artikkeli" olisi väärä nimitys. Nopesti pähkäiltynä vaihtoehtoja olisi:
  1. Tämänkaltainen malline, huonoja puolia yllä
  2. Artikkelin keskustelusivun luokittelu (jolloin Wikiprojektit voisi "omia" artikkeleita omalla luokallaan). Se onko keskustelusivujen luokittelu sallittua, edistyksellistä, tyylikästä tai järkevää olisi selvitettävä
  3. Wikiprojektien yhteinen kohtauspaikka, jossa jotenkin hahmotettaisiin ristikkäissuhteet artikkelien ja Wikiprojektien välillä
Näistä jos pitäisi valita, tekisin mieluummin artikkelin keskustelusivun alaosasta joulukuusen ja länttäisin keskustelun Wikiprojektiluokkiin kuin että tekisin keskustelusivun yläosasta joulukuusen / sekametelisopan. --Agony (403) 3. joulukuuta 2006 kello 12.28 (UTC)
Jälleen kerran puhut asiaa, tässähän olisi mukana myös luokkia. Olen itsekin sitä mieltä, että tuo joulukuusi-ajatus ei ole hyvä. Siksi mallineen tulisikin olla sellainen, että siinä näkyvät kaikki projektit, joissa artikkeli tai luokka olisi mukana. En itse ole mikään WelhoWiisas näiden mallineiden ohjelmoinnissa, mutta eihän noita mallineen sanoja kiveen ole hakattu. En vain itse tiedä, kuinka sen saisi tehtyä niin, että se viittaisi tarvittaessa luokkaan tai artikkeliin automaattisesti. Ehdotukseni olikin, että voisikos joku näppärämpi harkita, että voisiko tämän tekeleen pohjalta tehdä jotain oikeasti toimivaa.
Minustakin keskustelusivujen luokittelu kuulostaa jotenkin nurjalta. Se, mikä sai minut liikkeelle tämän asian kanssa, oli se, että Wikipediassa näkyy olevan enemmän ja vähemmän noita projekteja. Mietin, mitä kävisi, kun kaksi projektia muokkaisi samaa artikkelia tai luokkaa ja kummatkin omilla kriteereillään. Ongelma ei ole varmastikaan nykyprojekteilla hirveän ajankohtainen, mutta esimerkiksi itse yritän käynnistää Elintarvikkeet-projektia, johon kuuluu potentiaalisesti melkoinen määrä artikkeleita ja luokkia. Sillä on jo nyt "päällekkäisiä" luokkia mm. Ruoka-luokan kanssa. Joissakin päällekkäisissä luokissa on alaluokkia, jotka eivät todellakaan elintarvikkeisiin kuulu. Esimerkiksi Luokka:Fazerin makeiset on päällekkäisten luokkien kautta Luokka:Elintarviketiede-alaluokka.
Näen asian näin: elintarvikkeet ovat niitä, joita voidaan ostaa kaupasta. Elintarvikkeita valmistaa elintarviketeollisuus ja niitä tutkii elintarviketiede. Ruoka puolestaan on laajempi käsite, sillä ruoka käsittää melkein kaiken, mitä ihminen keksii kurkustaan alas tunkea. Ruokaa tehdään pääsääntöisesti keittiöissä, kotona ja ravintoloissa. Ruoka valmistetaan elintarvikkeista. Näiden kahden käsitteen eroa voisi luonnehtia niin, että elintarvike-näkökulma on tieteellinen ja teknologinen lähestymistapa, kun taas ruoka on enemmän taiteellinen ja esteettinen näkökulma. Saarioisten makaronilaatikko on elintarvike, mutta munakas ei (mitenkään kumpaakaan väheksymättä).
Vaikka nämä kaksi käsitettä sisältävätkin paljon yhtymäkohtia, on niillä kuitenkin hyvin erilainen lähestymistapa asiaan. Samoin voin kuvitella tapahtuvan myös muiden aihealueiden kohdalla.
Mielestäni artikkelin muokkaamisesta onkin hyvä keskustella juuri artikkelin keskustelusivulla, koska - kuten Samulili mainitsi - siellähän se luontevimmalla paikallaan on. Malline toimisi tavallaan tienviittana (ja ehkä tietenkin myös projektien mainoksena) osoittamassa, että aiheesta ollaan laajemmassa mittakaavassa kiinnostuneita. Ajatus olisi hieman samaa maailmaa, kuin "suositeltu sivu".
Projektien yhteinen kohtauspaikka kuulostaa myös hyvältä ajatukselta. -- JeeJee 3. joulukuuta 2006 kello 13.36 (UTC)
Lisäyksenä vielä. En suinkaan tarkoittanut, että mallineen pitäisi olla riemunkirjava ja kirkuva banneri, vaan se voisi olla hyvinkin diskreetti ilmoitus joko keskustelusivulla tai artikkelissa, joka vain ilmoittaa asian. Itse en osaa sellaista tehdä, koska minun luovuuteni mallineiden kanssa on samaa tasoa piraattikopioiden tekijöiden kanssa. -- JeeJee 3. joulukuuta 2006 kello 13.44 (UTC)
Sinänsä olisin valmis kannattamaan mallinetta, mutta (varsinkin ongelma-artikkeleissa kuten pakkoruotsi) keskustelusivun yläosaan tulee melko joulukuusimainen olo jo pelkästään {{keskustelusivu}} ja {{konsensus}} vuoksi. Artikkeliin mallinetta ei tule laittaa, joten koen ainoaksi vaihtoehdoksi luokat. Mikäli luokkia vastaan tulee hyviä perusteluita, voidaan miettiä jotain hyvin hillittyä, kaikki projektit kerralla listaavaa mallinetta. --Agony (403) 3. joulukuuta 2006 kello 13.59 (UTC)
Sen vuoksi ajattelinkin herättää asiasta keskusteun. Tuo projekti-malline oli nimittäin Malliprojekti-sivulla ja ihmettelin, kun siihen ei ollutkaan mitään mallinetta. Siksi sen sitten tekaisin ja totesin heti samalla, että mitäs sitten, jos sama artikkeli/luokka alkaa kiinnosttaa muitakin projekteja. Siksi en todellakaan kannata sitä, että jokainen projekti lätkisi omia mallineitaan niin, että sivusta tulisi joulukuusi, vaan pitäisi olla mhdollisuus käyttää yhtä ja samaa mallinetta. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että sen tulisi olla hillitty ja tyyliin sopiva. Vähän niinkuin Malline:Tämä_artikkeli.
Toinen asia on sitten tuo luokittelu. Wikipediassa on nyt jos jonkinlaista luokkaa ja lisää tulee. Jos projekteille tehdään omia luokkia ja sitten päätetäänkin niistä luopua tai niitä muuttaa, niin on aikamoinen homma lähteä seulomaan ja korjailemaan niitä. Itsekin olen kyllä myös luokittelun kannalla, mutta kun niitä on jo niin tuhottoman paljon. Yritän vain olla laiska ja välttää tulevaa turhaa työtä. -- JeeJee 3. joulukuuta 2006 kello 14.15 (UTC)
Mielenkiintoinen idea, hyvä että asiasta keskustellaan, ennen kuin aletaan lykätä mallineita hirveällä vauhdilla. On selvää, että tulevaisuudessa artikkeleihin ympätään yhä enemmän metadataa. Luokkien käyttö on yksi tehokkaimmista menetelmistä järjestää tätä tietoa. Itselleni on ainakin hieman epäselvää, että tuoko tällainen malline mitään lisäarvoa luokitteluun verrattuna. --Jannex 3. joulukuuta 2006 kello 13.02 (UTC)
Kts. yllä. Tokihan ne luokitellakin pitäisi. -- JeeJee 3. joulukuuta 2006 kello 13.38 (UTC)

Kunhan mitään näistä, luokkaa tai mallinetta ei laiteta keskustelusivulle, jota ei ole olemassa. Ärsyttää, kun näyttää en.wikissä aina, että siellä on huomioita artikkeliin keskustelusivulla ja sitten onkin vaan turha malline. – linnea 3. joulukuuta 2006 kello 14.05 (UTC)

Samaa mieltä. --Agony (403) 3. joulukuuta 2006 kello 14.10 (UTC)
Kuin myös. Oletin, että tuo Malliprojekti olisi vähän niinkuin Wiki-käytäntö. Suora lainaus sivultaWikipedia:Wikiprojekti Malli: Jos törmäät malli-aiheiseen artikkeliin, joka ei vielä kuulu projektiin, liitä se tänne ja pane sen keskustelusivulle linkki projektiin.. Minustakin olisi järkevämpää, että malline olisi itse artikkelissa/luokassa. -- JeeJee 3. joulukuuta 2006 kello 14.19 (UTC)
Toisaalta artikkeleihin ei pitäisi laittaa mitään metadataa, joka ei ole jokaiselle artikkelin lukijalle erityisen tärkeää. (Lähinnä NPOV, poistomalline ja vastaavat.) --Hasdrubal 3. joulukuuta 2006 kello 16.20 (UTC)

muokkaa Mallinne-expertit huomio

Mitä tein väärin lisätessäni luokan pois-mallinteeseen ynnä vastaaviin. Järjestelmä lisää turhan rivinvaihdon, millä voin estää sen? --Neofelis Nebulosa (моє обговорення) 8. joulukuuta 2006 kello 09.00 (UTC)

<noinclude> heti </span>-tägin perään ilman rivinvaihtoja ja välilyöntejä. -Samulili 8. joulukuuta 2006 kello 09.43 (UTC)
OK, kiitos. --Neofelis Nebulosa (моє обговорення) 18. tammikuuta 2007 kello 14.43 (UTC)

muokkaa Mikä ihmeen malline?

Kannattaisi tarkastaa ihan hyvän kieliasun nimissä sanan malline kelvollisuus. Ainakin ohjelmoinnissa vakiintunut sana on aihio. En ole kenenkään ikinä kuullut käyttävän templatesta suomennosta malline. Kokeilkaapa vaikka googlella huvin vuoksi.

Ainakaan NetMot-sanakirjan mukaan aihio ei ole template-sanan suomennos. Sanakirja sanoo: template ['templeɪt] s 1 kuv perusta, lähtökohta, pohja 2 tekn sabloni, malline, kaavain, luotta. —MikkoM () 22. joulukuuta 2006 kello 18.37 (UTC)
Onko sana "malline" tuotettu itse? Onko kyseessä mallinne? Malli => mallintaa => mallinne; auki => avata = avanne. Pelkkä "ne" pääte on komitatiivin tunnus yleensä. Y2007 26. joulukuuta 2006 kello 08.33 (UTC)
Omalla logiikalla voi tulla tuohon tulokseen, ja aika ajoin Wikipediassa näkeekin yrityksiä käyttää sanaa mallinne. Kielitoimiston sanakirja kuitenkin kertoo että oikea muoto on malline. Kieli ei aina noudata ihmisen logiikkaa. Toisen sanakirjan mukaan englannin template on "malline, luotta, kaavain, sapluuna", kuten MikkoM yllä sanoi. --Ulrika 26. joulukuuta 2006 kello 08.39 (UTC)
Wikipediassa on ilmeisesti tapana kirjoittaa väärin. Se on niin nuorekas media. 81.175.157.214 17. helmikuuta 2007 kello 13.32 (UTC)
Mallinne on mallinnuksen lopputulos, mutta malline on väline, jolla tuotetaan tietyn mallin mukaisia olioita. --Hippophaë 30. maaliskuuta 2007 kello 22.46 (UTC)

muokkaa Malline:maakuntalehdet

Miksi Malline:maakuntalehdet on poistettu? Oliko siinä jotain liian kaupallista Ulrikalle? Sama kysymys on esitettuy myös Jetmanilel tuloksetta. Samulili varmaankin tietää asiasta enemmän vai tietääkö? 81.175.157.214 17. helmikuuta 2007 kello 13.32 (UTC)

Jetman poisti mallineen koska olit pelkästään esittänyt kysymyksen mallinesivulla, joka ei ole mallineen tarkoitus. Ensimmäinen malline lähti bittitaivaaseen Samulilin saattelemana kommentilla "typerä malline, ei sen parempi kuin {{Kärkimedia}}", joka pätee minunkin mielestäni. Mallineella ei ollut sellaista arvoa navigointimallineena että sitä olisi kannattanut käyttää (sillä luokka Suomalaiset sanomalehdet toimii paremmin). En tiedä mistä vetäisit mukaan Ulrikan, sillä historian mukaan Ulrika ei ole koskenut mallineeseen tai mallineen keskustelusivuun missään vaiheessa. --Agony (403) 17. helmikuuta 2007 kello 13.41 (UTC)

muokkaa Automallien mallineet, mutta kumpi?

Kumpaa mallinetta tulisi käyttää automalleja varten? Malline:Autot vai taulukkoa (esimerkki)? En-wikissä näyttää olevan kumpaakin sekaisin ja onko tuo vihreätaulukko edes aito malline? Olisi varmaankin hyvä viimeistään tässä vaiheessa tehdä asiat yhdellä samanlaisella käytännöllä eikä viskoa useampaa. Raimo Miettinen 18. helmikuuta 2007 kello 17.10 (UTC)

Käytäntönä on että mallinetta. Tuossa Volvo 300 series artikkelissa ei ole malline vaan tosiaan taulukko. --Anr 18. helmikuuta 2007 kello 17.18 (UTC)
Aloitin Wikiprojektin aiheesta, jossa käytän kyseistä mallinetta. Tervetuloa mukaan! Raimo Miettinen 18. helmikuuta 2007 kello 19.43 (UTC)


muokkaa Malline:Lääketietolaatikko & Lääketietoprojekti

Käänsin ja lokalisoin englanninkielisestä Wikipediasta näyttävän ja hyödyllisen Drugbox-templaten Lääketietolaatikko-mallineeksi. Tähän liittyen aloitin myös projektin, jonka tavoitteena on parantaa lääkkeisiin liittyvien artikkelien laatua sekä lisätä lääketietolaatikko jokaisen lääkeartikkelin yhteyteen, kuten englanninkielisessä Wikipediassa. Projekti on nyt alkanut, ja edellisen kohdan kirjoittajan sanoja lainatakseni: Tervetuloa mukaan! LightTrick 28. helmikuuta 2007

muokkaa box portal skeleton -malline

Onko tälläinen mahdollista fi-wikissä? Koetin sitä fysiikka-portaalin ja fysiikka-teemasivun tekemiseen muttei luonnistunut. Tälläinen on onnintunut ko. mallineella myös ei-en-wikissä. --Usp 30. maaliskuuta 2007 kello 21.37 (UTC)

Fi-wikissä ei ole tuommoista templatea, siksi ei toiminut. Mutta onnistuuhan tuon luominen vaikka niin, että katsot mallia jostain valmiista teemasivusta esim. täältä. --Cartman 30. maaliskuuta 2007 kello 21.50 (UTC)

muokkaa Ranskalainen supermallinne maantieteellisten paikkojen osoittamiseksi maakunnista

Hyvää maanantaita! Voisiko joku katsoa tätä? http://fr.wikipedia.org/fi/Korla

Siinä maakunnassa voi osoittaa paikkakunnan piirtämättä sitä aluekarttaan liikuttamalla sitä pixelitiedoin kartalla. Tämän käytöönotto säästäisi lukuisia erillisiä kartan täplittämisiä. Hyvää viikonjatkoa! 81.175.158.114 9. huhtikuuta 2007 kello 22.07 (UTC)

Samantapainen toiminto on meilläkin jo käytössä ainakin mallineissa {{Saksan kaupunki}} ja {{kaupunki2}}, ks. esim. Frankfurt am Main tai Lontoo (jälkimmäisessä tosin piste on hieman väärässä paikassa...). --Mb 10. huhtikuuta 2007 kello 07.09 (UTC)
Tuollainen mallineiden käyttö pitää ehdottomasti lopettaa. Ottakaa CSS pois päältä tai siirtykää kännykkänne selaimessa Small Scree Rendering -moodille niin huomaatta miksi. Samulili 10. huhtikuuta 2007 kello 08.54 (UTC)
Tässä pitäisi arvioda se, mikä on ensivaiheessa taloudellisinta: täplittää maakunnan kaupungit liukuvin täplin vai jo alkuvaiheessa tehdä jokaiselle paikkakunnalle erikseen oma kartta. Kysymys on käytettävyyden ja sivujen ensimmäisen version ajallisen valmistuskustannuksen välisestä optimoinnista. Matkapuhelin on aina heikompi terminaali kuin pöytäkone. Mitäpäs jos keksittäisiin joku tapa, jolla voisi merkitä pistein maakunnan kaupungit ja kunnat ja sitten kuvakaapata ne kuviksi? Sivujen valmistusaikaa kannattaa minimoida, koska kaikilla ei ole grafiikkaohjelmaa päällä ja toisaalta nopeasti toimittaessa voi kaupunki ja kunta mennä hieman sivuun ilmeisestä sijainnistaan. 81.175.158.114 10. huhtikuuta 2007 kello 10.10 (UTC)

muokkaa Sienet

Malline:Sienet Malline on kohta mielettömän laaja. --Höyhens 12. huhtikuuta 2007 kello 17.01 (UTC)

Sieniähän on tsiljoona lajia! Luettelo sienistä, jonka voi sitten jakaa alasivuihin esim. Luettelo rouskuista (joita yksin on 750 lajia). Samulili 12. huhtikuuta 2007 kello 17.53 (UTC)
Riittääkö 750 rouskulajia maailmassa?? --Höyhens 13. huhtikuuta 2007 kello 21.45 (UTC)
Haperoita se olikin, joita tunnetaan 750 lajia. Rouskuja tunnetaan 300. No kuitenkin, tulisi aika pirun iso malline... Samulili 14. huhtikuuta 2007 kello 09.11 (UTC)
Muutin sen nyt nimelle Malline:Kauppasienet, koska näistä kai pääosin on kysymys. Yleismaailmallisestihan se ei päde osaksikaan.. --Höyhens 15. huhtikuuta 2007 kello 08.08 (UTC)

Siirsin artikkelin yhteydessä olleen keskustelun tänne.

Epäilen, ettei tätä mallinetta kannata tehdä tässä muodossa. Siitä tulee tavattoman laaja. --Höyhens 12. huhtikuuta 2007 kello 16.59 (UTC)

Ehkä joku Malline:Suomalaiset kauppasienet voisi olla ajateltavissa, mutten tiedä siitäkään oikein miksi. --Höyhens 13. huhtikuuta 2007 kello 21.48 (UTC)
Muutin tämän nimelle Malline:Kauppasienet josko sillä olisi jotain käyttöä. Päivitystä siihen tietenkin tarvitaan. Tämä oli nimellä Malline:Sienet .--Höyhens 15. huhtikuuta 2007 kello 08.06 (UTC)
Se, mikä on kauppasieni, riippuu siitä, kuka asian määrittelee. Ei ole järkeä tehdä mallineita, jotka pätevät vain jollakin tietyllä alueella tai jossakin tietyssä maassa. --Hippophaë 15. huhtikuuta 2007 kello 08.30 (UTC)
Olisko koko malline syytä poistaa? Tuolla Kahvihuoneessa on myös keskustelua aiheesta. --Höyhens 15. huhtikuuta 2007 kello 08.32 (UTC)

Koko keskustelu siirrettiin yleiskeskustelun alle, jatketaan yhdessä paikassa Keskustelu Wikipediasta:Malline#Sienet --Höyhens 15. huhtikuuta 2007 kello 08.46 (UTC)

Tällä hetkellä näitä on siis neljä: tatit, rouskut, haperot ja kauppasienet. Toimivat ihan hyvin nyt, mutta tuskin jatkossa. –Aslak 21. huhtikuuta 2007 kello 12.51 (UTC)

Sain viestin tekemästäni Sieni-mallinteesta kotisivuilleni [1] Vastasin sinne. ” Hei Eetvartti ja Höyhens! Kiitos viesteistä. Enpä tullut ajatelleeksi. Kauppasienet ok. Näkemättä keskusteluja kirjoitin seuraavaa: Sienikirjassani on 900 sientä (=>ei yhteen listaan), joista noin 40 haperoa, 40 rouskua ja 50 tattia. Mikä lienee Wiki-tavoite? Ehdotus: Nykyinen Sieni-malline => Kauppasienet ja linkit muihin sienimallinteisiin. Voisin aloittaa Haperot-malline, Rouskut-malline ja Tatit-malline. Esimerkiksi Haperot-malline voisi sisältää myös Kauppasienet tai haluttaessa muitakin sieniä tai sieniuutisia… Siten malline voi saada lukijan kiinnostumaan muistakin Wiki-sivuista. Pituus on rajattu ja muutokset vaivattomampia, kun mallinteen muutos vaikuttaa 15-40 sivuun. Lähetän lähiaikoina ehdotukseni arvioitavaksi: Rouskut Tatit Kauppasienet. Ehdotus on avoin muutoksille ja toisenlaisille ratkaisuille. Piharatamo 19. huhtikuuta 2007 kello 16.15 (UTC)” Piharatamo 21. huhtikuuta 2007 kello 12.58 (UTC)
Mallineesta puuttuu globaali näkökulma. Eri maissa on erilainen kauppasienivalikoima. Tällainen malline on siksi varsin hämmentävä. Mallineen asemesta kannattaisi mieluummin kehittää artikkelia Kauppasieni. --Hippophaë 21. huhtikuuta 2007 kello 13.04 (UTC)
Kiitos Aslak (21.4.2007). Korjasit mallinteen marginaalin. Paremmuus on mielipidekysymys. Koen haitaksi suppeuden ja eduksi lyhyen pituuden. Puolustan omaa ratkaisuani, koska olen sellaisen tehnyt ja siinä on vahvuuksia. Perusteluni ovat: Kauppasienet ovat kiinnostavia ja keskeisiä kaikille sienisivuille, suorat linkit ovat nopeampia, sivun pituus kohtuullinen, yksi malline riittää kauppasieni-sivuille ja sieni-sivujen pituus lyhyt verrattuna muihin wikisivuihin, joten latautuminen ei ole ongelma. Malline antaa enemmän tietoa kuin luettelo. Se mahdollistaa esimerkiksi nopean tiedotuksen kaikille sienisivuille, kuten esimerkiksi: ”Löydetty uusi myrkkysieni”. Mallinnetta voi toki vielä parannella. Palaan asiaan myöhemmin, ja toivon palautettasi uuteen ehdotukseeni. Kiitos avustasi Aslak, johon en ehtinyt aiemmin vastaamaan.
Hippophaë, viittauksestasi olen siinä samaa mieltä, että viljellyistä sienistä voisi tehdä oman mallinteen. Se on globaalia. Merkittäviä on ainakin noin 10 sientä. Sivujen globaaliudesta vastaavat kaikki kollektiivisesti. Uskoakseni myös paikallisuus on tärkeää. kiitos palautteestasi. Piharatamo 26. huhtikuuta 2007 kello 08.35 (UTC)Piharatamo 26. huhtikuuta 2007 kello 08.37 (UTC)

muokkaa Project Templatetiger

Hello, excuse me, I can only write in english. You can take a look at:

So you can see all entries in all of our templates. Directly:

Greeting, from Germany de:Benutzer:Kolossos 20:13, 24 April 2007 (UTC)

muokkaa Malline:Järvi

Sen pitemmittä puheitta, korjattava on koska ei toimi mielestäni kunnolla. Vaatii oikein toimiakseen koko tuon "käyttökoodin" artikkeliin, joten mallineeseen ei voi jälkikäteen lisätä vapaaehtoisia rivejä muuttamatta kaikkien ja joka ainoan mallinetta käyttävän artikkelin koodia. Lähes kaikki muut vastaavat mallineet toimivat siten, että jälkeenpäin mallineeseen voidaan lisätä kenttiä jotka jäävät piiloon niillä sivuilla jossa niitä ei ole. Kiitos. --Tve4 15. toukokuuta 2007 kello 19.04 (UTC)

muokkaa Mallinelistauksen käytettävyys

Moi. Pari kuukautta käytössä ollut uusi mallinesivu on sikäli tervetullut, että siinä on enemmän tavaraa ja tietoa. Olen kuitenkin huomannut että vanha sivu palveli tarkoitustaan paremmin. Sieltä oli helpompi löytää etsimänsä, koska aihepiirit oli jaoteltu järkevästi ja eroteltu toisistaan visuaalisesti. Voisikohan jonkinnäköinen välimuoto olla löydettävissä? –Dilaudid 26. kesäkuuta 2007 kello 06.53 (UTC)

Vanha malli oli hyvä ja toimiva ratkaisu kun mallineita ei vielä ollut ~2500 vaan ~500 kappaletta. Kun mallineet vihdoin ja viimein saatiin luokiteltua, tuli tarve myös esittää mallineet omissa kokonaisuuksissaan. 313 mallinetta yhdellä sivulla ei kuitenkaan taitu millään ilveellä, joten alasivujen ja esitettävän datan määrä myös samalla kasvoi. Toki jos joku keksii näppärän tavan esittää data joka tulee alasivuilta (listat), saa ehdottaa ja vaikka samoin tein toimia. --Agony (403) 26. kesäkuuta 2007 kello 07.37 (UTC)
Uusi mallihan ei estä selkeämpää visualisointia. Tässä voisi alkuun panna tuon ylimmän tason vanhaan tapaan isommalla fontilla ja sitten vaikka kikkailla alatasot näkyviin avautuvilla luetteloilla. Järkevämpää jaottelua halutessaan voi antaa ehdotuksensa ja sitten alkaa luokitella mallineita sen mukaan. -tKahkonen 26. kesäkuuta 2007 kello 10.28 (UTC)

muokkaa Kyliin erikoistunut

Hei, ei varmaa täällä Wikipediassa taida olla sellaista mallinnetta, jonka voisi laittaa käyttäjäsivulle että "Käyttäjä on erikoistunut kyliin" tms... Siliamaav 29. kesäkuuta 2007 kello 08.47 (UTC)

muokkaa Uusi järjestelmä rikkoi viittaukset

Vanhassa mallissa oli alasivuja, jotka on nyt poistettu. Niihin viitataan monista eri paikoista ja viittaukset olisi hyvä korjata:

Jotta näin. -tKahkonen 26. kesäkuuta 2007 kello 10.37 (UTC)

muokkaa Euroopan kansanpuolueen eurokansanedustajat Suomesta

Euroopan kansanpuolueen suomalaisia eurokansanedustajia käsitteleviin artikkeleihin on ilmaantunut mallineelta näyttävä laatikko. Se ei kuitenkaan ole malline, vaan laatikko on kopioitu käsin kaikkiin artikkeleihin (ks. esim Kirsi Piha). Tämä on tietysti painajainen ylläpidon kannalta. Kiinnostaisiko jotakuta mallineen väkertäminen, vai otetaanko laatikot pois? --Silvonen 7. heinäkuuta 2007 kello 04.55 (UTC)

muokkaa Navigaatiomallinteet > oikea muoto navigaatiomallineet

Ovatko nämä esim. urheilun puolella tarkoituksella eroteltu? Esim. tennismallinteet vs. tennisnavigaatiomallinteet? Ja mikä on se ero? --NeofelisNebulosa (моє обговорення) 11. heinäkuuta 2007 kello 05.29 (UTC)

Navigaatiomalline on nimensä mukaisesti vain navigointiapu ilman sen kummempaa toiminnallisuutta. Navigaatiomallineen tarkoitus on kasata yhteen samaan aiheeseen liittyvät artikkelit yhdeksi kokonaisuudeksi, kun taas mallineen on tarkoitus toimia uniikin datan taittoapuna (näin rankasti yleistettynä). Eli tarkoituksella on eroteltu. Eli esimerkiksi {{Tennis-2}} on malline (sillä se vastaanottaa parametreja ja ulosanti on yksityiskohtainen), kun taas {{Australian avoimet tennisturnaukset}} on navigaatiomalline (koska se ei vastaanota parametreja, ja ulosanti on aina sama). --Agony (403) 11. heinäkuuta 2007 kello 06.29 (UTC)
Tämä selvä. Ja nimeltämainitsematon käyttäjä voi vaikka halutessaan antaa olla laitimmaisen kerran kun muuttelee toisten oikeinkirjoitusvalintoja. --NeofelisNebulosa (моє обговорення) 11. heinäkuuta 2007 kello 06.59 (UTC)
Tämä ihan tunnistettava muokkaaja ilmoittaa että otsikot eivät ole yksityisomaisuutta, toisin kuin kommentit. Niitä pitää voida muuttaa, niitä saa muuttaa ja niitä muutetaan koko ajan. Otsikossa on oltava joko oikea muoto tai ilmoitus siitä että käytetty muoto on väärä. Hrm. Voit yksityisesti kotona kirjoittaa omiin tiedostoihisi mitä haluat. Eihän me riidellä? --Ulrika 11. heinäkuuta 2007 kello 07.08 (UTC)
Sinun pettymykseksesi ei. --NeofelisNebulosa (моє обговорення) 11. heinäkuuta 2007 kello 07.11 (UTC)

muokkaa Jääkärimalline vs. sotilashenkilömalline ja Luokka:Suomalaiset kenraalit

Nythän on niin, että selatessa Suomalaiset kenraalit-luokkaa törmää sekä jääkärimallineeseen (ks. esim. Aarne Blick) ja sotilashenkilömallineeseen (Hjalmar Siilasvuo). Sotilashenkilömalline on täydennetty ainakin Siilasvuon kohdalla hyvin ja se kuvaa jääkäriaikaa sekä myöhempää palvelusta riittävästi. Jääkärimalline on aivan liian "lyhyt" riittääkseen selvittämään varsinkin kenraalien kohdalla myöhempää palvelusaikaa, jolloin heidän merkityksensä varsinaisesti korostui. Esimerkiksi Siilasvuo oli mitätön apulaisryhmänjohtaja jääkäriaikanaan, mutta maailmankuulu kenraali Suomussalmen taisteluissa Talvisodassa ja myös ainut koskaan saksalaista SS-divisioonaa johtanut ei-saksalainen kenraali. Samoin Blick, apulaisryhmänjohtaja Saksassa ja toisen maailmansodan aikana mainio kenraali.

Jääkärimalline tietysti riittää niille jääkäreille, joilla myöhempiä sotilaallisia yms. meriittejä ei ole, mutta toisen maailmansodan aikaisten kenraalien, everstien yms. korkea-arvoisten upseerien kohdalla se on aivan liian vähän. Voisiko näitä mallineita jollain tavalla yhdistää tai ohjeistaa? Tuskinpa kahta melko samanlaista mallinetta tarvitaan samalle sivulle. (Olen muuten käyttäjä ukas, vain vieraalla koneella)--82.128.202.15 29. heinäkuuta 2007 kello 20.25 (UTC)

muokkaa Sähköautoille oma malline?

Sähköautoja on markinoilla jo sen verran, että ne ansaitsevat aivan oman mallinteen. Malline:Auto on aivan liian riittämätön tähän tarkoitukseen. 88.193.62.194 2. syyskuuta 2007 kello 18.17 (UTC)

muokkaa Vesistöille oma tynkämalline?

Vesistöillä ei näytä olevan vielä omaa tynkämallinetta --Mc vilzu 8. syyskuuta 2007 kello 17.53 (UTC)

On Malline:Tynkä/Vesi. –Aslak 8. syyskuuta 2007 kello 17.55 (UTC)

muokkaa Käyttäjille tarkoitetut mallineet?

Mistä löytyy nuo "tämä käyttäjä on erikoistunut musiikkiin" tai noi "tämä käyttäjä puhuu äidinkielenään suomea"?? Vastauksen voit laittaa mun keskustelu sivulle. --Mc vilzu 27. syyskuuta 2007 kello 06.03 (UTC)

Löysin jo. --Mc vilzu 28. syyskuuta 2007 kello 05.51 (UTC)

muokkaa "Kielettömät artikkelit" -malline?

Tällaisella mallineella saisi helposti korjattua artikkeleihin kieliä. Mitä mieltä olisitte asiasta? Toimisiko käytännössä? Tarvitsisiko laatikkoa vai riittäisikö pelkkä luokitus? Entä mallinelaatikon sanoma ja luokituksen nimi? Ocdbz 2. lokakuuta 2007 kello 17.10 (UTC)

En tiedä, ymmärsinkö oikein, mutta tarkoitatko ”kielettömällä” artikkelia, josta puuttuvat kielilinkit? Ne pystyy listaamaan muutenkin: Toiminnot:Kielilinkittömät sivut. Mihin mallinetta tarvittaisiin? --Silvonen 2. lokakuuta 2007 kello 17.14 (UTC)
Tässähän ratkaisu jo olikin. Kiitos! Ocdbz 2. lokakuuta 2007 kello 18.07 (UTC)

muokkaa Tarvittaisiin shakkiavausten infomalline ja kommentteja kehitteillä olevasta pikaselausmallineesta

Nyt olis tarve saada apuja ja neuvoja mallineguruilta. Sivulla Keskustelu_mallineesta:Shakkilinkit käydään keskustelua sekä tiukasti toisiinsa liittyvien shakkiavausartikkelien pikaselausmallineesta että myös yleisemminkin shakkiartikkelien navigointimallineesta.

Tämä yleisempi tarve hoitunee artikkelin loppuun sijoitettavalla avautuvalla mallineella, mutta avausartikkelien pikaselaukseen tarvitaan oma sivun oikeassa reunassa paikallaan pysyvä navigointimalline. Tästä on jo prototyyppi olemassa esim. sivulla Albinin_vastagambiitti. Prototyypin pulmana on vielä sen pituus. Em. keskustelusivulla on myös ajatuksia tämän pulman poistamiseksi niin, että avaukset jaetaan useamman pääotsakkeen alle ja kullekin avausryhmälle tehdään oma malline, jossa on auki vain yksi pääotsake. Aiheutuisiko tästä menettelystä jotakin pulmia?

Suurin osa em. avaussivuista on vielä tynkiä, jotka kaipaavat myös täydennyksiä. Samalla tekisi mieli ottaa sivuilla käyttöön en-wikissä vastaavilla sivuilla esim. en:Albin_Countergambit shakkilautamallineen ympärille kehitelty infokehys. Käyttäjä Harriv arveli, että "Tuon en-wikin infomallineen voi varmaan melko suoraan kopioida tänne, tai pyytää kahvihuoneessa jotain mallineosaajaa auttamaan". Yritin äsken itse tutkia asiaa, mutta totesin tarvitsevani tässä asiantuntijoiden apua.

Niinpä esitän nyt toivomuksen, että joku mallineasiantuntija toteuttaisi vastaavan, mutta sivun vasempaan reunaan sijoittuvan, mallineen tänne suomenkieliseen wikipediaan ja sijoittaisi käyttöesimerkkinä yhden mallineen esimerkiksi em. Albinin_vastagambiitti sivulle. --Raimondo 2. lokakuuta 2007 kello 20.58 (UTC)

Sainkin jo itse värkättyä tuon mallineen karvalakkiversion ja sijoitin yhden mallineen em. Albinin_vastagambiitti sivulle. Nyt se pitäisi vielä saada siirrettyä sivujn oikeaan reunaan. Ehtiskö joku neuvomaan, kuinka se tehdään? Mallineen omalla sivulla Malline:Shakkiavausinfo näkyy nyös omituinen punaruskea piste . Pitäisko tämän merkinnän tuottaa vaakaviiva? Jos pitäisi, niin se ei toimi täälä suomenkielisellä puolella. --Raimondo 4. lokakuuta 2007 kello 10.30 (UTC). LISÄYS Nämä ovatkin näköjään täälä jonkinlaisia "liikenne merkkejä" , , |, , jne.... Tuo ensimmäinen merkki ainakin on ilmeisesti tuottamassa en-wikissä erilaista toimintaa kuin täälä. Onko näin? Entä onko näistä kaikenmaailman tageista olemassa jossakin kootusti jotakin ohjetta vai pitääkö oppi hankkia vain kantapään kautta kokeillen? --Raimondo 4. lokakuuta 2007 kello 14.47 (UTC)

muokkaa Miten ihmeessä tehdään uusi malline?

Olisi kivaa jos neuvoisitte niin että tällainen maallikkokin ymmärtää :) --Veikko5

Ohje:Malline lähtee ihan alkeista ja päättyy erikoisominaisuuksiin, kannattaa lukaista. --Agony (403) 6. lokakuuta 2007 kello 11.21 (UTC)

muokkaa "Popcat" -malline?

Haittaako ketään, jos tekisin englanninkielisen Wikipedian tapaan suurinpiirtein seuraavanlaisen mallineen:

Tämä luokitus ei täytä Wikipedian kriteereitä luokituksen mittakaavassa ja tarvitsee lisää artikkeleita.
Voit auttaa Wikipediaa täydentämällä luokitukselle artikkeleita tai lisäämällä {{popcat}} jokaiseen vähäisen artikkelimäärän omaaviin luokituksien alkuun.

Mallinetta tulisin hyödyntämään useissa luokituksissa esim. Luokka:Piirrokset. Ocdbz 20. lokakuuta 2007 kello 12.20 (UTC)

Loin nyt mallineen {{Popcat}}:

Malline:Popcat Ocdbz 7. joulukuuta 2007 kello 22.15 (UTC)

muokkaa Malline:Musiikkikappale

Olisi hienoa, jos Malline:Musiikkikappale sisältäisi myös kohdat säveltäjä ja sanoittaja. Nykyisellään jää vajaaksi.--ukas 8. marraskuuta 2007 kello 14.23 (UTC)

Olisiko aihetta olla myös albumi, sigle, yms. mallineissa? Jos on vaikkapa kokoelma voisi olla eri esittäjä -tyyppinen selvitys, ja sitten kappalelistassa kunkin kappaleen tekijät. --Usp 8. marraskuuta 2007 kello 19.07 (UTC)


muokkaa Tarkennus-mallineesta

Osaako joku kertoa, miksei {{Tarkennus}} toimi tässä koodissa:

{{ambox
| type  = style
| image = style
| text  = <small>Teksti.{{Tarkennus}}</small>
}}

Ocdbz 7. joulukuuta 2007 kello 22.07 (UTC)

Kyllä tuo tuntuisi toimivan suomentamassani mallineessa {{Viestipohja}} ({{Ambox}} on enää RD kun ei ollut kuin muutama keskusteluviittaus kääntämisen jälkeen):
--Agony (403) 8. joulukuuta 2007 kello 11.27 (UTC)

muokkaa Automaattisesti tuotetut kielilinkit mallineissa

Huomasin, että ainakin mallineissa {{Songyr}} ja {{Albumyr}} on lisätty kielilinkkejä valmiiksi mallineeseen niin, että oikealla vuosiluvulla varustetut linkit putkahtavat automaattisesti mallinetta käyttäviin luokkiin. Tällainen ratkaisu voi tuntua ensi alkuun näppärältä, mutta se ei minusta ole yleisten periaatteidemme mukainen kahdestakin syystä:

  1. Kielilinkkien kanssa pyritään yleensä siihen, että ne olisivat toimivia, mutta nämä automaattisesti tuotetut linkit osoittavat usein olemattomiin muunkielisiin luokkiin.
  2. Useimmista näitä mallineita käyttävistä luokista tuntuvat nyt puuttuvan kokonaan linkit muihin kieliin kuin näihin ”valmiiksi purkitettuihin”.

Onkohan meillä muita tällaisia mallineita? Mielestäni olisi parasta poistaa nuo automaattisesti tuotetut kielilinkit ja lisätä botilla tavalliset kielilinkit luokkiin Luokka:Kappaleet vuosittain ja Luokka:Albumit vuosittain. --Silvonen 16. helmikuuta 2008 kello 09.01 (UTC)

Olematon interwikilinkki on käytännösä roskatietoa, koska se ei johda minnekään. Botit hoitavat kyllä luokkien päivittämisen, mikäli niin hyvin käy että enkkuwikissä on samanlainen luokka. Voivatko botit hämääntyä löytäessään luokan jossa on pitkä litania toimimattomia linkkejä? Olen sitä mieltä että tällainen mallineella automaattisesti tuotettu toimimaton linkki on selkeästi harhaanjohtava ja siksi moitittava: kielilinkkien tulee olla toimivia. —Tve4 (Gblk) 16. helmikuuta 2008 kello 09.10 (UTC)
Tavalliset interwikibotit eivät taida nähdä ollenkaan noita linkkejä, koska katselevat vain sivun lähdemuotoa. Lisätään vielä kolmas haitta listalle: osassa sivuja on nyt sekä automaattisesti tuotetut että käsin tai botilla lisätyt linkit (ks. esim. Luokka:Vuoden 2006 kappaleet). Taidanpa poistaa nuo viritykset nyt. --Silvonen 16. helmikuuta 2008 kello 09.39 (UTC)
Eli siis mallineella tuotetut linkit ovat turhia, koska botit eivät niitä näe ja lisäävät oikeat linkit, jolloin tulee tuplat. Pois sanon minä. —Tve4 (Gblk) 16. helmikuuta 2008 kello 09.41 (UTC)
Poissa ovat. Voin lisätä puuttuvat linkit botilla. --Silvonen 16. helmikuuta 2008 kello 09.46 (UTC)
Kyllä botit näkee mitkä kielilinkit ovat periytyneet sivulle, tästä hyvänä esimerkkinä mallineet jotka perii ohjesivulta kielilinkit, ja joihin aina välillä joku botti käy lisäämässä uuden kielilinkin itse mallineeseen (ei ohjesivulle missä muut linkit ovat). Mutta samaa mieltä Tve4:n kanssa, virheellinen kielilinkki on roskaa, ja mallineen ei tulisi tarjoilla sivuille kuin paikallisesti tiedossa olevaa dataa (jota automaattiset kielilinkit ei ole). --Agony (403) 16. helmikuuta 2008 kello 11.00 (UTC)

muokkaa Sivu siirron tiellä-malline

Olisiko mahdollista tehdä sellainen malline, joka ilmoittaisi sivun olevan siirron tiellä? Tähän asti se on onnistunu perinteisellä roskamerkinnällä, jossa esim. perustelu {{roskaa|siirron tiellä}}. --Siliamaav 20. helmikuuta 2008 kello 08.41 (UTC)

{{Korjattava/nimi}}. --213.216.199.6 20. helmikuuta 2008 kello 08.42 (UTC)
No niinpä tietenkin.. :P Siliamaav 20. helmikuuta 2008 kello 08.43 (UTC)
{{Roskaa}} perusteluineen kylläkin toimii huomattavasti nopeammin. Menettely ei ole rikki, ei kannata ehjätä. :-) --213.216.199.6 20. helmikuuta 2008 kello 08.45 (UTC)


muokkaa Mallinne: Lopputulokset (urheilu)

Voisiko joku mallineita hallitseva luoda tälläisen mallinneen. Mallina voisi toimia esimekiksi Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2007 artikkelin lopussa oleva taulukko. Mallinteessa tulisi voida laittaa sija, sijan tyyli (karsiutuneita ja keskeyttäneitä varten ks. edellämainittu taulukko ja sieltä Itävalta ja Ukraina) ja maan/joukkueen nimi. --TuMi 26. helmikuuta 2008 kello 14.50 (UTC)

Onko olemassa valmista aristokraatteihin sopivaa mallinetta, kuten on esimerkiksi tässä [2] En-wikipedian sivulla? Xariel 27. helmikuuta 2008 kello 16.11 (UTC)

muokkaa työn alla

Olkoon svetisismi, mutta se oli varsin käyttökelpoinen malline. Mihin se on hävinnyt vai onko Höyhenssiltä taas loppunut bensa? --Höyhens 13. maaliskuuta 2008 kello 17.40 (UTC)

{{Työstetään}}? —Tve4 (Gblk) 13. maaliskuuta 2008 kello 17.41 (UTC)
Hän kiittää. --Höyhens 13. maaliskuuta 2008 kello 18.04 (UTC)

muokkaa tervetuloa

{{subst:Tt|Tämä}} eli on sentään olemassa, vaikka sitä harvoin näen käytettevän. Kenen vika nyt? Vai onko sovittu ettei sitä käytetä?--Höyhens 14. maaliskuuta 2008 kello 18.15 (UTC)

Ei ole mitään tuollaisia sopimuksia, TT on itseasiassa jopa mukana TT uusissa muokkauspainikkeissa. Ainoa mitä on sovittu on se, että tuota ei anneta kuin rekisteröityneille käyttäjille jotka on tehnyt muokkauksen (eli tuota ei tule automaattisesti latoa jokaisen rekisteröityneen keskustelusivulle). --Agony (403) 14. maaliskuuta 2008 kello 19.56 (UTC)

muokkaa Palstamallineet

Malline:Palstat vaiko Malline:Multicol? Palstat-mallineella ei ole Multicolin ongelmia, kts. [3], joten se vaikuttaisi paremmalta, mutta onko muita näkemyksiä? -- Usp 30. elokuuta 2008 kello 08.37 (EEST)

Palstat Multicolin laajennoksilla olisi paras ratkaisu... ehkä Keskustelu mallineesta:Multicol alle olisi syytä laittaa {{MallineYhdistettävä|Palstat}}. --Agony (403) 30. elokuuta 2008 kello 08.55 (EEST)
Mitkä laajennokset olisivat tarpeen ja milloin ja miksi? -- Usp 30. elokuuta 2008 kello 09.03 (EEST)
Palstojen kokonaisleveys ja {{Palsta-2}}, {{Palsta-3}} ja {{Palsta-4}} yhdistäminen siten että niiden leveyttä voi säätää lennossa. --Agony (403) 30. elokuuta 2008 kello 09.35 (EEST)
Mutta miksi? Löytyykö esimerkki milloin tarvitsee leveyttä säätää? -- Usp 30. elokuuta 2008 kello 10.42 (EEST)
Ei mutta hyödyllisempää on että yksi malline osaa hoitaa kaikki kolme tapausta. Kolme mallinetta ({{Palsta-a}}, {{Palsta}} ja {{Palsta-l}}) olisi helpompi muistaa kuin nykyiset viisi mallinetta. Ja nyt kun katsoin niin huomasin että {{Palstat}} on näköjään unioni näistä viidestä: hyvä mutta {{Palsta-a}} on IMO syytä pitää rinnalla (helpottaa esim. taulukoiden taittoa). --Agony (403) 30. elokuuta 2008 kello 11.08 (EEST)
Aina putkitaulukko sotkemassa ja aina se unohtuu. Tein siis Malline:Palsta alku, Malline:Palstanvaihto ja Malline:Palsta loppu. Nimiä voisi vielä hioa, mutta eikös näillä kolmella menisi kaikki käyttötapaukset? -- Usp 30. elokuuta 2008 kello 16.10 (EEST)
Jos muokkaa yksittäistä saraketta tulee| style="text-align:left; vertical-align:top; padding-left:20px;" | näkyviin esikatselussa, mutta asialle ei taida voida mitään. -- Usp 30. elokuuta 2008 kello 16.15 (EEST)

muokkaa Nimistä

Kehittelen nykyisten palstamallinerakenteiden korvaamista yhdellä rakenteella, jossa on kolme mallineetta, nykyisten useiden sijaan. Nykyisin on ainakin seuraavat rakenteet:

  • Malline:Palsta alku (myös Malline:Palstanvaihto ja Malline:Palsta loppu) - ei ongelmia tavattu
  • Malline:Palsta-a (myös Malline:Palsta-2, Malline:Palsta-3, Malline:Palsta-4, Malline:Palsta-a ja Malline:Palsta-l) - suotta paljon mallineita vaikka kolmellakin pärjäisi
  • Malline:Multicol (myös Multicol-break ja Malline:Multicol-end) - ongelmana se, että kun rivitys ei auta sisältö menee päällekkäin ja nimi ei ole suomea
  • Malline:Palstat - muista poikkeavasti yhdellä mallineella toteutettu mutta ei toimi putkitaulukko-koodin kanssa

Nyt nimillä Palsta alku, Palstanvaihto ja Palsta loppu olevat mallineet tuntuisi sopivan kaikkiin käyttötapauksiin. Ehdotan siis, että otetaan se käyttöön ja poistetaan muut, kunhan mallineille keksitään hyvät nimet. Eli onko tärkeämpää, että nimet ovat lyhyitä vai että ne ovat kuvaavia, helposti muistettavia ja loogisia? Ehdotuksia otetaan vastaan. --Usp 6. lokakuuta 2008 kello 22.04 (EEST)

Nyt on minusta vähän hämäävää että mallineiden nimi on "Palsta alku" ja "Palsta loppu", kun ne eivät kuitenkaan tarkoita pelkästään yhtä palstaa. Jos olisi vaikka "Palstat alku" (~ Palstojen alku ~ Palstoituksen alku?) ja vastavasti tietysti "Palstat loppu" tms., se olisi ehkä selvempi. "Palstanvaihto" on minusta hyvä tuollaisenaan, koska siitähän juuri on kysymys. Tämä siis lähinnä sitä ajatellen, että nimen pitäisi kuvata mallineen toimintaa. Eri juttu on sitten se, että sitten mallineiden nimet olisivat aika lähelä tuota vanhaa Palstat-mallinetta.--Tanár 6. lokakuuta 2008 kello 22.28 (EEST)

muokkaa Malline:Arvostelut

Malline:Arvostelut, ei toimi välilyönnillisillä hakusanoilla kuten "Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta", kun linkin osoite katkeaa ensimmäiseen välilyöntiin. Löytyy vippaskonstia, jolla saisi toimimaan? -- Usp 1. lokakuuta 2008 kello 21.49 (EEST)

Malline:Arvostelut. {{urlencode}} do teh magic :) Kannattaa testata ääkkösellisellä nimellä koska tuo enkoodaa utf-8 vasten ja monet palvelut käyttää iso-8859-1 merkistöä hajoten utf-8-dataan. --Agony (403) 2. lokakuuta 2008 kello 08.41 (EEST)
Malline:Arvostelut... hajoaa... tuohon pitänee siis tehdä viri että urlencoden voi tehdä manuaalisesti. Katson jossain vaiheessa miten (varmaankin parametrilla 3 tai 2 arvon ollessa yksi encode ei aktivoidu). --Agony (403) 2. lokakuuta 2008 kello 08.48 (EEST)
Eikö ongelmaa siis pysty kiertämään huiputtamalla linkistystä siten, että se ei katkaise osoitetta ensimmäiseen välilyöntiin? Välilyönnillinen osoite suoraan osoiteriville kirjoitettuna toimii (http://www.arvostelut.net/arvostelu_haku.php?aihe=elokuva&hakusana=Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta ja http://www.arvostelut.net/arvostelu_haku.php?aihe=elokuva&hakusana=Fucking Åmål toimii Operalla ja Firefoxilla ainakin, huom: Åmål kahdella å:lla). -- Usp 2. lokakuuta 2008 kello 15.21 (EEST)
Malline:Arvostelut ei voi huiputtaa ilman täydellistä enkoodausta. Alkuperäinen idea ei toimi koska muuten tulosteeseen tulisi enkoodattu nimi joten vaatii kolme parametria. Malline:Arvostelut toimii. --Agony (403) 2. lokakuuta 2008 kello 15.34 (EEST)
Eli menee liian vaikeaksi, joten malline on roskaa. -- Usp 2. lokakuuta 2008 kello 15.58 (EEST)

muokkaa Käyttäjän toivottaminen tervetulleeksi

Millä mallineella uusi käyttäjä voidaan toivottaa tervetulleeksi? --JyrX 17. lokakuuta 2008 kello 14.57 (EEST)

{{Tt}} Ʒ 17. lokakuuta 2008 kello 14.59 (EEST)
Kiitos! --JyrX 17. lokakuuta 2008 kello 15.00 (EEST)
Tästä sen verran että tätä jaetaan vain _tulokkaille_ jotka ovat tehneet muokkauksia ja jotka selkeästi tarvitsevat ohjeita, ja tämän mallineen saa poistaa pyyhkiä pois (ei siis {{Roskaamalla}} vaan tyhjentämällä mallineen pois sivultaan) keskustelusivulta ilman että käyttäjää tarvitsee huomautella {{subst:Tyhjennys|Keskustelu}} --~~~~ avulla. --Agony (403) 17. lokakuuta 2008 kello 15.05 (EEST) EDIT: --Agony (403) 18. lokakuuta 2008 kello 09.57 (EEST)

muokkaa Malline:Gif-animaatio

Malline:Gif-animaatio. Muuten taitaisi malline olla kasassa, mutta otsikko ei rivity, koska NavHead-luokassa commons.css:ssä on sen korkeudeksi säädetty "height: 1.6em;". Onko mitään tapaa siis nollata css, jotta otsikko rivittyisi, vai pitääkö tehdä kokonaan omat css:t mallineeseen? -- Usp 5. marraskuuta 2008 kello 08.11 (EET)

style="height: auto !important" pitäisi toimia. Jos ei toimi, pitää katsoa common.css joku muutos tuohon luokkaan. --Agony (403) 5. marraskuuta 2008 kello 09.10 (EET)
Toimii. -- Usp 5. marraskuuta 2008 kello 23.50 (EET)

muokkaa Malline:Minnesota Wildin pelaajat

Kun lisään mallineen artikkeliin, niin artikkeli siirtyi Luokka:Urheilumallineisiin. Osaisiko joku korjata? FAST 7. marraskuuta 2008 kello 18.58 (EET)