Franklin Delano Roosevelt
Franklin D. Roosevelt
Yhdysvaltojen 32. presidentti
Virassa
4. maaliskuuta 1933 – 12. huhtikuuta 1945
Edeltäjä Herbert Hoover
Seuraaja Harry S. Truman
Tiedot
Syntynyt 30. tammikuuta 1882
New York (osavaltio)
Kuollut 12. huhtikuuta 1945
Georgia, USA
Puolue Demokraatit
Puoliso Eleanor Roosevelt

Franklin Delano Roosevelt (30. tammikuuta 1882 – 12. huhtikuuta 1945) oli Yhdysvaltojen 32. presidentti (1933–1945).

Hän valmistui Harvardin yliopistosta 1904. 1905 hän meni naimisiin kaukaisen serkkunsa, Anna Eleanor Rooseveltin kanssa, joka oli Theodore Rooseveltin suosikkiveljentytär.

Sisällysluettelo

muokkaa Aika presidenttinä

muokkaa Ensimmäinen kausi ja New Deal

Roosevelt nousi presidentiksi, kun suurta lamaa oli kestänyt yli kolme vuotta. Hän toteutti merkittäviä taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia, joita kutsuttiin nimellä New Deal. Roosevelt ajatteli laman johtuvan siitä, että ihmiset ja yritykset olivat tulleet pelokkaiksi eivätkä uskaltaneet kuluttaa.

Virkaanastujaispuheessaan hän lausui kuuluisiksi tulleet sanansa, että "ainoa asia, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse." Kautensa alussa hän hyväksytti kongressilla lakeja, joiden oli tarkoitus palauttaa kansalaisten luottamus pankkitoimintaan. Rooseveltin aikana kumottiin myös kieltolaki. Hänen kaudellaan käynnistettiin useita voimakkaita julkisen rakentamisen ohjelmia.

National Industrial Recovery Act takasi vähimmäispalkan ja säänteli liikeyrityksiä tiukasti ja perusti National Recovery Administrationin, joka toimi vuodesta 1933 vuoteen 1935, jolloin korkein oikeus lopetti sen perustuslain vastaisena, koska se käytti osavaltioille kuulunutta valtaa. Vuonna 1935 hyväksyttiin National Labor Relations Act, joka sisälsi osittain samaa kuin edellä mainittu laki ja takasi työntekijöille oikeuden järjestäytyä ja käyttää joukkovoimaa ja lakkoja etujensa puolustamiseen ilman pelkoa työpaikan menettämisestä ja pakotti työnantajat neuvottelemaan ammattiliiton kanssa ja noudattamaan kollektiivisen sopimuksen työehtoja. Vuonna 1935 perustettiin myös liittovaltion Social Security Administration, joka oli alun perin vanhuuseläkelaitos, mutta jota myöhemmin on laajennettu muuhunkin sosiaaliturvaan. Social Security Administration rahoitetaan regressiivisellä palkkaverolla, ja se on edelleen olemassa ja nauttii laajaa suosiota.

New Deal -ohjelman ajatellaan yleisesti estäneen talouden romahtamisen ja palauttaneen luottamuksen. Historioitsijat ja taloustieteilijät kiistelevät kuitenkin yhä ohjelman vaikutuksista. Vapaata taloutta puolustavien mielestä Rooseveltin toimet itse asiassa pahensivat lamaa.

muokkaa Toinen kausi

muokkaa Kolmas kausi ja toinen maailmansota

F. D. Roosevelt käynnisti materiaalisen tuen Yhdistyneelle kuningaskunnalle toisessa maailmansodassa niin sanotun Lend-Lease-ohjelman kautta 1940 ja vei Yhdysvallat mukaan maailmansotaan Japanin hyökättyä Pearl Harboriin joulukuussa 1941. Sodan lopulla Rooseveltin terveys alkoi heiketä, ja hän kuoli kesken presidenttikauden.

Roosevelt oli jo nuorena polion invalidisoima ja joutui liikkumaan pyörätuolissa. Hän on ainoa Yhdysvaltain presidentti, joka on valittu neljä kertaa virkaansa. Vuonna 1951 Yhdysvaltain perustuslain XXII lisäys rajoitti presidentin kaudet kahteen – tai yhteensä kymmeneen vuoteen, mikäli hän päätyi varapresidenttinä presidentiksi. Tätä ennen kahden virkakauden rajoitus oli ollut kirjoittamaton sääntö, josta Rooseveltin virkakaudet olivat ainoa poikkeus.

muokkaa Lapset

Roosevelt sai puolisonsa Eleanor Rooseveltin kanssa kuusi lasta:lähde?

  1. Anna Eleanor Roosevelt, 3. toukokuuta 1906 – 1. joulukuuta 1975lähde?
  2. James Roosevelt, 23. joulukuuta 1907 – 13. elokuuta 1991lähde?
  3. Franklin Delano Roosevelt Jr., 18. maaliskuuta 1909 – 1. marraskuuta 1909lähde?
  4. Elliott Roosevelt, 23. syyskuuta 1910 – 27. lokakuuta 1990lähde?
  5. Franklin Delano Roosevelt Jr., 17. elokuuta 1914 – 17. elokuuta 1988lähde?
  6. John Aspinwall Roosevelt, 13. maaliskuuta 1916 – 27. huhtikuuta 1981lähde?

muokkaa Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Franklin Delano Roosevelt.
Presidentin sinetti Yhdysvaltain presidentit
George Washington | John Adams | Thomas Jefferson | James Madison | James Monroe | John Quincy Adams | Andrew Jackson | Martin Van Buren | William Henry Harrison | John Tyler | James Knox Polk | Zachary Taylor | Millard Fillmore | Franklin Pierce | James Buchanan | Abraham Lincoln | Andrew Johnson | Ulysses S. Grant | Rutherford B. Hayes | James Garfield | Chester A. Arthur | Grover Cleveland | Benjamin Harrison | Grover Cleveland | William McKinley | Theodore Roosevelt | William Howard Taft | Woodrow Wilson | Warren G. Harding | Calvin Coolidge | Herbert Hoover | Franklin D. Roosevelt | Harry S. Truman | Dwight D. Eisenhower | John F. Kennedy | Lyndon B. Johnson | Richard Nixon | Gerald Ford | Jimmy Carter | Ronald Reagan | George Bush | Bill Clinton | George W. Bush | Barack Obama