Wikipedia



 

Eurooppa on maanosa, jota rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasusvuoret ja Mustameri kaakossa sekä Välimeri etelässä. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa laajan Euraasian mantereen, jonka läntisen viidenneksen se käsittää. Pinta-alansa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, joten se on asukasluvultaan kolmanneksi suurin maanosa Aasian ja Afrikan jälkeen sekä selvästi tiheimmin asuttu maanosa. Euroopassa on noin 50 valtiota.

Sisällysluettelo 1 Etymologia 2 Euroopan määritelmä 3 Historia 4 Maantiede 4.1 Maantieteellisiä ääripäitä 5 Ilmasto, kasvillisuus ja eliöstö 5.1 Tundra 5.2 Havumetsävyöhyke 5.3 Hemiboreaalinen vyöhyke 5.4 Lännen lehtimetsävyöhyke ja itäinen aro 5.5 Alppien alue 5.6 Välimeren alue 6 Euroopan valtiot 6.1 Kaupungit 7 Väestö 7.1 Kielet 7.2 Uskonnot 8 Lähteet 9 Aiheesta muualla

muokkaa Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Toisen teorian mukaan nimi tulee foinikialaisten auringonlaskua merkitsevästä sanasta ereb.^[1]

muokkaa Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään useita erilaisia rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri Eurooppaa, jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.

Keskiajalla Don-jokea pidettiin yleisesti Euroopan itärajana.^[2] Ural-vuoristoa on pidetty maanosien rajana 1500-luvulta lähtien, jolloin se oli myös Venäjän itärajana. Käsitykset siitä, missä kohdassa Euroopan kaakkoisraja kulkee Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä, ovat myöhemminkin olleet vakiintumattomia ja vaihdelleet myös poliitisista syistä. Nykyisin rajan katsotaan tässä kohdassa tavallisimmin kulkevan Kaukasus-vuoristossa Venäjän etelärajan kohdalla tai lähellä sitä, jolloin Georgia, Armenia ja Azerbaidžan luetaan Aasiaan kuuluviksi. Kun viimeksi mainitut kuuluivat vielä Neuvostoliittoon, ne luettiin kuitenkin toisinaan Eurooppaan kuuluviksi ja maanosien rajan katsottiin kulkevan Neuvostoliiton silloista etelärajaa Kaspianmereen saakka. Toisinaan kuitenkin Kaukasiaa on kokonaisuudessaan pidetty Aasiaan kuuluvana ja maanosien rajan katsottu kulkevan Asovanmeren perukasta Volgan suulle.^[3]

Kaikki nykyisen maantieteellisen määritelmän mukaiset Euroopan maat ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltiota lukuun ottamatta jäseninä laajassa Euroopan valtioiden yhteistyöjärjestössä, Euroopan neuvostossa, johon kuuluvat myös tavallisesti Aasian puolelle luetut Georgia, Armenia ja Azerbaidžan.

Nykyään termiä Eurooppa käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita.^[4] Tällä hetkellä liitossa on 27 maata (joista Kypros luetaan yleensä maantieteellisesti Aasiaan). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä, ja useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut tulevaisuudessa. EU-keskeisen käytännön perusteella esimerkiksi Ruotsi ei ole kuulunut Eurooppaan ennen vuotta 1995, eivätkä Norja tai Sveitsi ole siihen koskaan kuuluneet. Talouspoliittisena käsitteenä Euroopalla voidaan tarkoittaa myös Euroopan talousaluetta, johon kuuluvat EU-maiden lisäksi Norja, Islanti ja Liechenstein.

Euroopan alaryhmittymiä:

• Euroopan neuvosto
• Euroopan talousalue
• Euroopan unioni
• Schengen-alue
• Euroalue
• Balkan
• Baltian maat
• Benelux
• Britteinsaaret
• Keski-Eurooppa
• Itä-Eurooppa
• Iberian niemimaa
• Pohjoismaat
• Skandinavia
• Visegrád-ryhmä

muokkaa Historia

Pääartikkeli: Euroopan historia

Euroopan kulttuuriperintö pohjautuu etenkin antiikin Kreikkaan, Rooman valtakuntaan ja Lähi-idästä tulleeseen kristinuskoon.

1400-luvulta lähtien eurooppalaiset valtakunnat, erityisesti Espanja (aiemmin Kastilia), Portugali sekä myöhemmin Alankomaat, Ranska ja Britannia (aiemmin Englanti) rakensivat suuria kolonialistisia imperiumeja Afrikkaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Aasiaan.

Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 1700-luvun lopulla ja kiihdytti osaltaan raaka-aineiden ja markkina-alueiden kysyntää.

Merkittävä vaihe Euroopan historiassa on myös toisen maailmansodan jälkeen vallinnut poliittinen tila. Kylmän sodan aikana Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: sosialistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

muokkaa Maantiede

Pääartikkeli: Euroopan maantiede

Eurooppa on oikeastaan vain ryhmä Euraasian läntisiä niemimaita, joita ovat Itämeren erottamat Fennoskandia ja Keski-Eurooppa sekä jälkimmäisestä pohjoiseen erkanevat Bretagnen niemimaa ja Jyllanti sekä etelään Välimereen erkanevat Iberian niemimaa, Italia ja Balkan. Venäjälle tultaessa niemimaa levenee, kunnes se kohtaa Aasian rajan Uralvuorilla.

Euroopan pinnanmuodot vaihtelevat paljon pienillä etäisyyksillä. Eteläosassa on useita vuoristoja, merkittävimpinä Alpit, Pyreneet, Karpaatit ja Kaukasus Aasian rajan tuntumassa. Pohjoisessa on laaja ja alava Pohjois-Euroopan tasanko, ja vuoristoja on Skotlannissa sekä Skandit Skandinaviassa. Euroopan alueella sijaitsee useita suuria saaria, kuten Iso-Britannia, Islanti ja Irlanti.

muokkaa Maantieteellisiä ääripäitä

• korkein vuori: näkökulmasta riippuen Mont Blanc (4 808 m) tai Elbrus (5 642 m)^[5]
• suurin järvi: Kaspianmeri, kokonaan Euroopassa sijaitsevista Laatokka
• pisin joki: Volga (3 685 km)
• suurin saari: Iso-Britannia (219 000 km²)
• mantereen ääripisteet: Nordkinn, Norja (71°8' N), Cabo da Roca, Portugali (9°31' W), Punta Marroqui, Espanja (36°0' S), Uralvuorten pohjoisosa (n. 63° E)

muokkaa Ilmasto, kasvillisuus ja eliöstö

Euroopan eteläosat kuuluvat subtrooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, mutta suurin osa kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen. Vain kaikkein pohjoisimmat osat kuuluvat kylmään vyöhykkeeseen.

muokkaa Tundra

Jäämeren rannoilla kasvaa vain tundraa. Tundran maaperä on syvemmältä ikiroudassa, ja kesät ovat enintään kahden kuukauden pituisia. Lumet sulavat touko-kesäkuussa, jolloin sulamisvesien vuoksi esiintyy tulvia. Heinäkuu on lämpimin kuukausi, jolloin voi parhaimmillaan olla 15 astetta lämmintä. Maa on kuitenkin syvemmältä ikiroudassa kesälläkin. Tundrat ovat soisia, mikä antaa hyvän kasvuympäristön hyttysille ja polttiaisille, joita onkin tundran lyhyessä kesässä runsaasti. Tundralle ominaisia nisäkkäitä ovat peurat ja sopulit, lintuja riekko ja hanhet. Vaihtolämpöisille, kuten matelijoille ja sammakkoeläimille tundra on ankara elinympäristö. Tämän vuoksi Euroopan tundralla tapaa vain kahta matelijalajia ja yhtä sammakkoeläinlajia. Myös tundran hyönteismaailma on köyhä.

muokkaa Havumetsävyöhyke

Tundran eteläpuolella on havumetsävyöhyke, eli taiga, eli boreaalinen vyöhyke. Suomi on ainoa maa, joka lähes kokonaan kuuluu havumetsävyöhykkeeseen, havumetsiä kasvaa kuitenkin laajoilla alueilla myös Venäjällä, Ruotsissa ja Norjassa. Fennoskandian tavallisimmat havupuut ovat kuusi ja mänty. Venäjällä Ural-vuoriston lähistöllä tavallisimmat havupuut ovat lehtikuusi, sembramänty ja pihta. Venäjällä puhutaan valkoisesta taigasta ja mustasta taigasta. Valkoisella taigalla kasvaa lehtikuusta ja sembramäntyä, mustalla kuusta ja pihtaa. Havumetsävyöhyke on karuimmillaan sen pohjoisosissa ja monimuotoisimmillaan sen etelä-osissa, jossa se vaihettuu hemiboreaaliksi. Toisin kuin lehtipuilla, havupuiden oksat kaartuvat viistosti alaspäin niin, että ne paremmin kestävät lumen painon talvella. Havupuiden lisäksi havumetsävyöhykkeellä kasvaa myös joitain lehtipuita, kuten haapaa, pajuja ja koivuja. Niitä kasvaa etenkin kuloaukeilla, soilla, järvien rannoilla, jokien tulvatasngoilla ja metsien reunoilla valossa. Lehtipuut häviävät kilpailun herkästi kuuselle rehevillä mailla, eivätkä monet lehtipuut eivät ole sopeutuneet suureen lumikuormaan talvella. Kangasmetsän sukkessio päättyy kuusettumiseen. Kaikki havumetsävyöhykkeen puulajit ovat pioneerilajeja. Monet herkemmät lehtipuulajit saavat alueella myös talvivaurioita. Metsät ovat pohjoisessa harvoja ja hidaskasvuisia, mutta eteläosissa tiheitä ja nopeampikasvuisia. Kosteammissa metsissä metsän pohjaa peittävät sammalet ja mustikka, kuivemmissa jäkälät ja puolukka. Soita on runsaasti. Pohjoisessa suot ovat yleensä aapasoita ja nevoja, etelässä korpia, rämeitä . Suot ovatkin havumetsävyöhykkeen toinen tärkeä kasvillisuustyyppi. Ikiroutaa esiintyy laikuttaisesti vain alueen pohjoisosissa. Havumetsävyöhykkeen kesät ovat 2-4 kk pitkiä. Heinäkuu on yleensä lämpimin kuukausi, jolloin esiintyy myös helteitä. Halloja ja yöpakkasia esiintyy alueen pohjoisosissa yleisesti pitkin kesää, mutta vyöhykkeen eteläosissa niitä ei heinä- ja elokuussa juuri esiinny. Talvella on useimmiten pakkasta, joka joskus on hyvin ankaraakin. Kevään tullen lumet sulavat, mutta kevätaspektin kaltaista kukkaloistoa tapaa vain taigan ja hemiboreaalisen alueen rajamailla. Havumetsävyöhykkeellä ei sada niin runsaasti kuin lehtimetsävyöhykkeellä, mutta silti metsät ovat hitaamman haihdunnan vuoksi alueelle tyypilliselle kasvillisuudelle tarpeeksi kosteita, eli humideja. Havumetsävöhykkeelle tyypillisiä nisäkkäitä ovat karhu, susi, hirvi, majava, metsäpeura ja orava, lintuja metso, teeri, tikat, tiaiset ja pöllöt. Taigalla tavataan viittä matelija ja sammakkoeläinlajia. Hyönteismaailma on tundraa monipuolisempi.

muokkaa Hemiboreaalinen vyöhyke

Havu- ja lehtimetsävyöhykkeen vaihettumisaluetta kutsutaan hemiboreaaliseksi vyöhykkeeksi. Tavallisesti siitä käytetään termiä sekametsä. Sekametsiä löytyy toki myös muualtakin kuin täältä, mutta juuri hemiboreaalissa ne ovat vallitsevimpia. Asiayhteyksissä ja kasvillisuuskartoissa tämä vyöhyke luetaan usein joko lehtimetsävyöhykkeeseen tai havumetsävyöhykkeeseen, riippuen määrittelytavasta. Perusteena, että tämä vyöhyke olisi osa havumetsävyöhykettä, voitaisiin pitää havupuiden, kuten kuusen ja männyn runsasta määrää, sekä alueen maaperälle tyypillistä podsolimaannosta. Perusteena, että tämä vyöhyke luettaisiin lehtimetsävyöhykkeeseen, voidaan pitää seudun lauhaa ilmastoa, tammen ja muiden eteläisten puulajien esiintymistä alueella, ja karusta taigasta poiketen monimuotoisia ja lajisia metsäekosysteemejä, jotka runsaudessaan ovat lähempänä lehtimetsävyöhykkeen ekosysteemien lajirunsautta, kuin taigan karuutta. Hemiboreaalisten metsien maannos on siis tavallisimmin podsolimaannos, mutta se on usein lehtipuupitoislla seuduilla multavampi ruskomaannos. Hemiboreaalista kasvillisuutta kasvaa aivan Suomen etelärannikon tuntumassa Helsingistä länteen, Turun seudulla ja Ahvenanmaalla. Muualla Euroopassa sitä esiintyy Virossa, Latviassa, Liettuassa, Ruotsissa aina Tukholman seudulta lähes Skooneen tuntumaan, Venäjällä ja Norjan etelärannikolla, sekä jonkin matkaa länsirannikolla pohjoiseen päin. Hemiboreaalisella vyöhykkeellä ja havumetsävyöhykkeenkin eteläosissa kasvaa yleisimpien havu- ja lehtipuiden lisäksi jonkin verran myös jaloja lehtipuita kuten tammea, saarnea ja jalavaa. Myös tavalliset lehtipuut kuten haapa ja lepät ovat siellä yleisempiä kuin havumetsävyöhykkeellä. Metsät ovat tiheitä ja nopeakasvuisia. Suomen puolella hemiboreaalilla vyöhykkeellä on havumetsiä enemmän kuin lehtimetsiä, joita esiintyy vain paikoittan. Etelämpänä lehtimetsäkasvillisuus tulee vallitsevammaksi. Havumetsissä aluskasvillisuus on yleensä jäkälä- ja puolukkavaltaista taikka sammal-, mustikka- ja saniaisvaltaista. Lehtimetsissä puiden alla kasvaa monia pensaita kuten pähkinäpensasta, tuomea ja taikinamarjaa sekä ruohoja kuten vuohenputkea ja kevätlinnunhernettä. Hemiboreaalisella vyöhykkeellä kesät ovat noin 4-4,5 kuukautta pitkiä, ja heinäkuu on lämpimin kesäkuukausi. Metsät ovat täällä kasvillisuudeltaan monimuotoisia, mikä johtuu siitä, että alue olosuhteiltaan muistuttaa toisaalta havu-, toisaalta lehtimetsävyöhykettä. Soita on vähmmän kuin varsinaisella havumetsävyöhykkeellä, ja ne ovat useimmiten keidassoita. Metsäjokien rannoille syntyy usein paju- ja tervaleppäkorpia, joissa lehtokasvillisuus on vallitsevaa.

muokkaa Lännen lehtimetsävyöhyke ja itäinen aro

Varsinainen lauhkea lehtimetsävyöhyke kattaa alueen Ruotsin eteläosasta ja Liettuasta lähes Välimerelle saakka. Lehtimetsissä kasvaa lähinnä lehtipuita kuten haapaa ja koivuja sekä myös jaloja lehtipuita kuten tammia, lehmuksia, omenapuita, vaahteroita, hevoskastanjoita, jalavia ja pyökkejä. Havupuut ovat siellä harvinaisempia. Paikoitellen kasvaa kuitenkin kuusta ja karuilla paikoilla mäntyä. Rehevillä alueilla havupuut, etenkin mänty, kuitenkin useimmiten häviävät tällä alueella kilpailun lehtipuille, sillä ne uudistuvat lehtipuita huonommin. Lehtimetsävyöhykkeellä on myös runsaasti havupuillekin vaarallisia tuholaisia. Lehtipuut uudistuvat havupuiden sijaan hyvin, jotkut jopa kaadetun puun kannosta. Muun muassa näistä syistä lehtipuut ovat päässeet dominoivaan valta-asemaan lehtimetsävyöhykkeellä. Maaperä, valoisuus, kosteus ja pienilmasto vaikuttavat lehtimetsissä vallitsevaan metsätyyppiin: savimailla kasvaa tammi-, koivu- ja saarnimetsiä, kalkkipitoisilla seuduilla pyökkimetsiä ja kosteilla tulvatasangoilla tervaleppä- ja saarnimetsiä. Idässä lehmukset ovat yleisimpiä. Kuivilla kallioseuduilla, tai hiekkaseuduilla kasvaa useimmiten kuivuutta kestäviä tammilajeja, katajaa ja aluskasvillisuutena kuivan kedon kasvilajeja kuivan kankaan varpujen sijaan. Kosteamman metsän aluskasvillisuutena on saniaisia ja ruohoja kuten vuohenputkea ja lemmikkejä, sekä pensaita, kuten karhunvatukkaa, kuusamaa ja pähkinäpensasta. Puiden rungoilla kiipeilevät monet köynnöskasvit kuten humala ja muratti. Sateisilla rannikkoseudulla kasvaa myös puiden oksisistossa loisivaa ainavihantaa misteliä. Kesät ovat yleensä 4,5-7 kk pitkiä, Helteitä voi esiintyä toukokuun alusta syyskuulle, vaikkakin heinä- ja elokuu ovat vuoden lämpimimmät kuukaudet. Talven kylmin kuukausi on keskilämpötilaltaan vähintään -3 astetta ja enintään 5 astetta, ja se on useimmiten helmikuu. Talvella sataa yleensä lunta tai räntää, mutta se useimmiten sulaa heti pois. Tyypillisesti talvella päivälämpötilat vaihtelevat pikkupakkasesta jopa +8 asteeseen. Talvella lehtimetsät ovat armottoman karuja, mutta kevällä herkkä kevätkukka lajisto valtaa metsän pohjan ennen kuin kesän lehvästön vihreä hämyisyys valtaa metsän. Tätä kevään kukintaa sanotaan kevätaspektiksi. Kevään tapaan syksy on lehtimetsissä värikäs, kun loppuvuodesta ilmat viilenevät ja ruska saapuu alueelle. Lehtimetsien lajistoa ovat kettu, siili, orava, unikeot, hiiret, rotat, kauriit ja villisika. Alueen linnustoa luonnehtivat kattohaikara ja satakieli Alueella tavataan noin kahtakymmentä matelija ja sammakkoeläinlajia. Matelijoita ovat mm. kyy, rantakäärme, vaskitsa, pensaskäärme, kangaskäärme ja sisilisko. Sammakkoeläimiä ovat tulisalamanteri, vesilisko, rupilisko mölysammakko, viherkonna,haisukonna, euroopanlehtisammakko ja kaivajasammakko.

Lauhkean lehtimetsävyöhykkeen itäosissa, kuten Etelä-Venäjällä ja Ukrainassa metsät vaihettuvat aroksi. Vaihettumisvyöhykettä kutsutaan metsä- tai puistoaroksi. Myös keskellä aroa kasvaa lehtimetsiä, tosin ainoastaan kosteutta keräävissä painanteissa ja jokien varsilla. Aroilla sataa vähemmän kuin metsissä, mutta sen maaperä on viljavaa ja maataloudelle täydellistä. Aroilla kesät ja talvet ovat yhtä pitkiä kuin lehtimetsävyöhykkeellä, mutta talvet ovat kylmempiä ja kesät kuumempia ja sadanta vähäisempää. Talvet ovat aroilla kolkkoja, kun hyytävä talven viima päsee riehumaan vapaasti aron lakeuksilla. Toisaalta keväällä lumien sulaessa aro kokee lehtimetsienkin kevätaspektia komeamman loiston, kun lukemattomat tulppaanit ja muut sipulikasvit kukkivat punaisenaan ja sinilijat ja salvia antavat sinisen sävyksen tämän loiston sekaan. Yksittäisiä pieniä aroalueita on Idän lisäksi myös vuorten kuivissa laaksoissa Balkanilla. Aroille tyypillistä eläimistöä ovat maaorava, hamsterit, kettu ja saiga-antilooppi. Arolla matelijat ovat sammakoita tavallisempia.

muokkaa Alppien alue

Alppien korkeimmilla huipuilla on vain ikijäätä, jonka reunamat sulavat hieman kesän aikana. Välittömästi ikijään alapuolella avautuvat alpeille tyypilliset alppiniityt. Niillä kasvaa saroja, esikoita, heiniä ja monia kukkivia ruohokasveja. Vaikka ilmasto vastaa pohjoista tundraa näillä korkeuksilla, mm. kallioperän kalkkivaikutukset tarjoavat ruohoille ihanteelliset olosuhteet. Alppiniityillä elelee mm. murmeleita ja alppikauriita. Heti alppiniittyjen alapuolella kasvavat alpeille tyypilliset havumetsät, joiden lajisto osin poikkeaa Pohjois-Euroopan boreaalisesta alueesta. Alpeilla kasvavat muun muassa euroopanlehtikuusi, alppisembra, alppimänty, pihta, kuusi ja mänty. Havumetsien alapuolella metsät ovat hemiboreaalisen kaltaisia sekametsiä, joissa kasvaa myös runsaasti pyökkiä. Edelleen alempana kasvavat lehtipuuvaltaisemmat metsät, joissa pyökki on avainlaji. Alppien etelä-osien laaksojen pohjilla kasvillisuus on eräänlaista välimerenkasvillisuuden ja viileämpien lehtimetsien kasvillisuuden välimuotoa, jossa kasvaa muun muassa ainavihreitä tammilajeja, sekä jalokastanjapuita lehtensä pudottavien puiden ohella. Alppien alueeseen kuuluu maista kokonaan vain Sveitsi, mutta myös Itävallassa ja Etelä-Saksassa on alppien aluetta. Alpeille tyypillisiä lintulajeja ovat partakorppikotka, korppi ja maakotka. Sammakkoeläimistä alppisalamanteri, kellosammakko ja alppivesilisko. Matelijoista sinnikkäimpiä ovat kyy ja sisilisko, joita tapaa alppiniityille saakka. Alempien rinteiden matelijalajisto on pitkälti muullekin Keski-euroopalle tyypillinen, sisältäen kyitä, vaskitsoja, tarhakäärmeitä ja sisiliskoja.

muokkaa Välimeren alue

Välimeren rannoilla, kuten myös Portugalissa ja sisämaassakin suuressa osassa Espanjaa kasvaa Välimerenmaiden ainavihantaa kasvillisuutta. Rehevillä paikoilla, kuten laaksoissa se on sankkaa subtrooppista metsää, jossa kasvaa muun muassa oliivipuita, jalokastanjoita, öljypuita, pistaaseja, mansikkapuita, tyräkkipuita, oleanteripuita, sitruspuita, sypressejä sekä ainavihantia tammilajeja kuten korkkitammia, parkkitammia,vihertammia ja rautatammia. Monet puut ja muut kasvit tuoksuvat aromikkaasti. Kaikkein parhaimmilla ja kosteimmilla paikoilla kuten sumuisilla vuorten rinteillä kasvaa laakeripuumetsiä. Kuivemmilla paikoilla kasvaa lähinnä vaikeakulkuista tiheää macchiapensaikkoa. Kosteikkoja on vain vähän. Välimerellä kesäaika kestää yleensä 7-9 kuukautta, ja vuoden kylmimmänkin kuukauden keskilämpötila on aina yli 5 astetta. Kesäkuukausina voi päivisin olla yleisesti 25-40 astetta. Lyhyen talven aikana sataa runsaasti. Eniten vettä sataa loka-maaliskussa. Talvet ovat kesiä viileämpiä, ja keskitalvella yöhallat eivät ole mitenkään epätavallisia. Tammi-helmikuussa päivälämpötilat ovat noin 5-16 astetta. Lunta sataa harvoin talvisin, sade tulee yleensä vetenä. Syksyllä lauhkea epävakainen matalapaineen alue siirtyy Välimeren ylle, samalla kun Saharan kuiva hepoasteiden pysyvä korkeapaine siirtyy auringon mukana etelämmäs. Tämä aiheuttaa sen että Välimeren talvet ovat kesästä poiketen kosteita. Talven sateisuuden ansiosta maa puhkeaa rehevästi kukkaan kuivan kesän jäljiltä ja monet hedelmäpuut kukkivat ja alkavat kehittää hedelmien alkuja. Kesän tullessa Saharan pysyvä korkeapaineen alue siirtyy auringon mukana välimeren ylle, aiheuttaen kesäaikaisen kuivuuden ja kuumuuden. Kuivana kuumana kesäaikana hedelmäpuiden hedelmät kypsyvät. Kesällä maanpinta pölyää kuivuuden takia, vaikka kasvillisuus onkin runsasta. Välimeren metsä ekosysteemi on viime vuosikymmeninä taantunut voimakkaasti, varsinkin alueen ainutlaatuinen sammakkoeläinlajisto on vaarassa.

Euroopassa aavikoita on lähinnä vain vuorten takana Espanjan sisäosissa, jonne sateet eivät yllä.

muokkaa Euroopan valtiot

Valtio	Pinta-ala (km²)	Asukasluku (arvio 1.7.2002)	Väestötiheys (as. / km²)	Pääkaupunki
Alankomaat	41 526	16 318 199	393,0	Amsterdam, Haag
Albania	28 748	3 544 841	123,3	Tirana
Andorra	468	68 403	146,2	Andorra la Vella
Armenia 1	29 800	–	–	Jerevan
Azerbaidžan 2	39 730	4 198 491	105,7	Baku
Belgia	30 510	10 274 595	336,8	Bryssel
Bosnia-Hertsegovina	51 129	3 964 388	77,5	Sarajevo
Britannia	244 820	59 778 002	244,2	Lontoo
Bulgaria	110 910	7 621 337	68,7	Sofia
Espanja 3	498 506	40 077 100	80,4	Madrid
Georgia 2 Abhasia 4 Etelä-Ossetia 4	49 240	2 447 176	49,7	Tbilisi
Irlanti	70 280	3 883 159	55,3	Dublin
Italia	301 230	57 715 625	191,6	Rooma
Islanti	103 000	279 384	2,7	Reykjavík
Itävalta	83 858	8 169 929	97,4	Wien
Kazakstan 2	2 717 300	15 185 844	–	Astana
Kreikka 5	125 911	10 256 317	81,5	Ateena
Kosovo	10 887	2 200 000	202,076	Priština
Kroatia	56 542	4 390 751	77,7	Zagreb
Kypros 1 Pohjois-Kypros 6	5 995	780 133	130,1	Nikosia
Latvia	64 589	2 366 515	36,6	Riika
Liechtenstein	160	32 842	205,3	Vaduz
Liettua	65 200	3 601 138	55,2	Vilna
Luxemburg	2 586	448 569	173,5	Luxemburg
Makedonia	25 333	2 054 800	81,1	Skopje
Malta	316	397 499	1 257,9	Valletta
Moldova Transnistria 7	33 843	4 434 547	131,0	Chişinău
Monaco	1,95	31 987	16 403,6	Monaco
Montenegro	13 812	616 258	48,7	Podgorica
Norja	324 220	4 525 116	14,0	Oslo
Puola	312 685	38 625 478	123,5	Varsova
Portugali 8	91 568	10 084 245	110,1	Lissabon
Ranska 9	547 030	59 765 983	109,3	Pariisi
Romania	238 391	21 698 181	91,0	Bukarest
Ruotsi	449 964	8 876 744	19,7	Tukholma
Saksa	357 021	83 251 851	233,2	Berliini
San Marino	61	27 730	454,6	San Marino
Serbia	88 361	8 023 557	90,80	Belgrad
Slovakia	48 845	5 422 366	111,0	Bratislava
Slovenia	20 273	1 932 917	95,3	Ljubljana
Suomi	337 030	5 183 545	15,4	Helsinki
Sveitsi	41 290	7 301 994	176,8	Bern
Tanska	43 094	5 368 854	124,6	Kööpenhamina
TÅ¡ekki	78 866	10 256 760	130,1	Praha
Turkki 2	23 764	11,044,932	–	Ankara
Ukraina	603 700	48 396 470	80,2	Kiova
Unkari	93 030	10 075 034	108,3	Budapest
Valko-Venäjä	207 600	10 335 382	49,8	Minsk
Vatikaani	0,44	900	2 045,5	–
Venäjä 2	3 960 000	106 037 143	26,8	Moskova
Viro	45 226	1 415 681	31,3	Tallinna

• ¹ Armenian ja Kyproksen katsotaan kuuluvan maantieteellisesti Aasiaan, mutta kulttuurisesti ja historiallisesti Eurooppaan.
• ² Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Turkki ja Venäjä sijaitsevat maantieteellisesti osittain Aasian puolella, joten luvuissa on otettu huomioon ainoastaan Euroopan-puoleiset osat.
• ³ Lukuihin ei ole laskettu mukaan Afrikkaan kuuluvia Kanariansaaria eikä Ceutaa ja Melillaa.
• ⁴ Abhasia ja Etelä-Ossetia ovat julistautuneet yksipuolisesti itsenäisiksi, minkä on vain kaksi YK:n jäsenvaltiota tunnustanut.
• ⁵ Lukuihin ei ole laskettu Aasiaan kuuluvia Dodekanesian saaria eikä Pohjois-Egean saariryhmän kreikkalaisia saaria (paitsi Eurooppaan kuuluvat Agios Efstratios ja Limnos).
• ⁶ Pohjois-Kyproksen turkkilaisalue on julistautunut yksipuolisesti itsenäiseksi, minkä on vain yksi YK:n jäsenvaltio tunnustanut.
• ⁷ Transnistria on julistautunut yksipuolisesti itsenäiseksi, mitä ei ole yksikään YK:n jäsenvaltio tunnustanut.
• ⁸ Lukuihin ei ole laskettu mukaan Afrikkaan kuuluvaa Madeiran saariryhmää.
• ⁹ Luvuissa on otettu huomioon vain Ranskan Euroopassa sijaitsevat osat.

muokkaa Kaupungit

Euroopassa on 17 kaupunkia, joissa on yli 1,5 mijoonaa asukasta. Vuoteen 1950 asti maailman suurimpien kaupunkien joukossa oli eurooppalaisia pääkaupunkeja, mutta kehitysmaiden väestönkasvu ja kaupungistuminen ovat ajaneet ohi.

muokkaa Väestö

Euroopassa asuu nykyisin noin 680 miljoonaa henkeä. Väkiluvun kasvu on hidasta verrattuna muihin maanosiin. Sen sijaan väestön ikääntyminen on nopeaa: vuonna 2005 yli 65-vuotiaiden osuus oli 16 prosenttia väestöstä, vuoteeen 2050 mennessä sen on laskettu kasvavan 28 prosenttiin.^[6]

muokkaa Kielet

Euroopassa puhutaan noin 230 kieltä, mikä on vain 3 % maailman kielten lukumäärästä.^[7] Indoeurooppalaisten kielten puhujia on yli 90 prosenttia. Suurimmat kieliryhmät ovat slaavilaiset, germaaniset ja romaaniset kielet.

muokkaa Uskonnot

Eurooppalaisista noin 75 % on kristittyjä, 8 % muslimeja. Muslimeista suurin osa asuu Venäjän ja Turkin Euroopan-puoleisissa osissa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Albaniassa.^[8] Noin 17 % ei tunnusta mitään uskontoa. Juutalaisia on alle yksi prosentti.

muokkaa Lähteet

muokkaa Aiheesta muualla

• Tietoa Euroopan maista