WikiPortallus: Argentiina.html

Argentiinan tasavalta eli Argentiina (esp. Argentina, República Argentina, IPA: [reˈpuβlika aɾxenˈtina] kuuntele ääntämys^?) on valtio Etelä-Amerikassa. Argentiina ulottuu trooppisesta pohjoisesta Etelä-Amerikan antarktiseen eteläkärkeen. Sen naapurimaita ovat Bolivia, Brasilia, Chile, Paraguay ja Uruguay. Argentiina on pinta-alaltaan maailman kahdeksanneksi suurin valtio.

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Politiikka
- 2.1 Ulkopolitiikka
3 Väestöjakauma
4 Luonto
- 4.1 Ilmasto
- 4.2 Kasvillisuus ja eläimistö
5 Kulttuuri
6 Hallinnollinen jako
7 Merkittävimmät luonnonvarat
8 Merkittävimmät vientituotteet
9 Lähteet
10 Viitteet
11 Katso myös
12 Aiheesta muualla

muokkaa Historia

Río de la Platan alueen alkuperäisasukkaita Hendrick Ottsenin maalauksessa vuodelta 1603.

Ensimmäiset alueelle saapuneet eurooppalaiset olivat konkistadori Juan Díaz de Solís ja hänen johtamansa espanjalaiset, jotka löysivät Rio de la Platan vuonna 1516. Buenos Airesin siirtokunta perustettiin 1580 osana Perun varakuningaskuntaa. Rio de la Platan varakuningaskunta perustettiin 1776. Ranskan vallankumouksen ja Yhdysvaltain itsenäisyyssodan aatteiden siivittämänä Buenos Airesissa annettiin itsenäisyysjulistus 1810. Varakuningaskunnan muut osat olivat kuitenkin yhtä innokkaita itsenäistymään Rio de la Platasta kuin Espanjasta.

Kenraaleiden José de San Martín ja Simón Bolívar johtamissa itsenäisyyssodissa espanjalaiset lyötiin ja Argentiina itsenäistyi 9. heinäkuuta 1816. Tämän jälkeen vallasta kamppailivat keskusvaltaa kannattavat unitarios ja liittovaltiota kannattavat mazorqueros. Bolivia erosi liitosta 1825 ja Uruguay 1828. Tämän ajan merkittävä hahmo oli kenraali Juan Manuel de Rosas, joka hallitsi tyrannina 1829–1852. Uruguayn ja Brasilian tukemana kenraali Justo José de Urquiza johti vallankumousta ja Argentiina sai perustuslain 1853. Vuosina 1865–1870 Argentiina, Brasilia ja Uruguay sotivat Kolmoisliiton sodan Paraguayta vastaan.

1800-luvun lopulla maa rikastui nopeasti uudenaikaisen maatalouden ja kaupan ansiosta. Vuosina 1880–1930 Argentiina kuului maailman kymmenen rikkaimman maan joukkoon.

Konservatiivit hallitsivat vuoteen 1916 asti, jolloin heidän perinteiset kilpailijansa radikaalit, joka korostivat rehellisiä vaaleja ja demokratiaa, nousivat valtaan. Vuoden 1929 suuren laman ja maailmanlaajuisten talousvaikeuksien aikana Argentiinan asevoimat syrjäytti 1930 presidentti Hipólito Yrigoyenin vallasta, jota seurasi vuosikymmen konservatiivien valtaa.

Toisen maailmansodan puhjetessa Argentiina julistautui puolueettomaksi, ja kieltäytyi katkaisemasta suhteita Saksaan ja Japaniin myöskään 1942. Vuonna 1943 akselivalloille sympaattinen asevoimien juntta kaappasi vallan kenraali Pedro Pablo Ramírezin johdolla. Yksi sen johtajista oli eversti Juan Domingo Perón, joka nousi hallituksen näkyvimmäksi hahmoksi työvoimaministerinä. Argentiina katkaisi suhteet akselivaltoihin 1944 ja julisti viimein niille sodan 1945.

Eva Perón.

Sodan jälkeen Juan Perón voitti presidentinvaalit 1946. Hän lupasi työläisille korkeammat palkat ja sosiaaliturvaa. Perónin politiikassa ensisijalla oli työllisyyden ylläpito, ja ammattiyhdistysten laajentaminen. Vuonna 1947 ensimmäisen viisivuotissuunnitelma perustui kansallistetun teollisuuden tuomaan kasvuun. Hänen vaimonsa Eva Perón pantiin vastuuseen suhteista työväkeen. Evitasta tuli miltei pyhimys Argentiinassa. Hän perusti useita köyhien avustusohjelmia ja työskenteli ahkerasti myös naisten aseman parantamiseksi. Argentiinan naiset saivat äänioikeuden vuonna 1947. Useat natsit pakenivat sodan päätyttyä Perónin Argentiinaan. Vuonna 1949 säädettiin uusi perustuslaki, joka vahvisti presidentin valtaa. Perónin tukijoiden hallitsema kongressi sääti lain, joka kielsi presidentin arvostelemisen. Vuonna 1951 Perón valittiin uudelleen presidentiksi suurella enemmistöllä. Hänen vaimonsa kuoli syöpään 1952, jonka jälkeen Perónin suosio alkoi hiipua.

Kesäkuussa 1955 laivasto yritti vallankaappausta, mutta uskolliseksi jäänyt armeija kukisti sen. Syyskuussa kaikki puolustushaarat nousivat kuitenkin yhdessä kapinaan ja kolmipäiväisissä taisteluissa kuoli tuhansia. Perón pakeni paraguaylaisella sotalaivalla maasta ja asettui Espanjaan. Vuoden 1853 Yhdysvaltain malliin perustuva perustuslaki palautettiin voimaan.

1950-luvulla ja 1960-luvulla sotilas- ja siviilihallinto vuorottelivat. Talouskasvu hiipui ja työväki radikalisoitui. Vuonna 1966 kenraali Juan Carlos Onganía kaappasi vallan ja hallitsi diktaattorina vuoteen 1970. 11. maaliskuuta 1973 järjestettiin ensimmäiset vaalit kymmeneen vuoteen. Perónia estettiin osallistumasta, mutta hänen tukijansa Héctor José Cámpora valittiin presidentiksi ja Perónin seuraajat saivat hallintaansa myös Kongressin molemmat kamarit. Cámpora erosi heinäkuussa 1973, jolloin piti järjestää uudet vaalit. Perón palasi maanpaosta ja asettui ehdolle varapresidenttinään kolmas vaimonsa Isabel Martínez de Perón. Tuolloin sekä vasemmiston että oikeiston terroristiryhmät uhkasivat jo maan järjestystä. Hallitus hallitsi hätätilavaltuuksin ja sai vangita ihmisiä ilman syytteitä.

Tuolloin jo iäkäs Perón kuoli kesken kautensa 1. heinäkuuta 1974 ja häntä seurasi hänen vaimonsa ja varapresidenttinsä, Isabelita. Maassa oli laajoja lakkoja ja poliittista terrorismia. Isabelita oli entinen kabareetanssija ja heikkotahtoinen valtionpäämies, jolta asevoimien kaikkien puolustushaarojen muodostama juntta Jorge Rafael Videlan johdolla otti vallan 24. maaliskuuta 1976.

Ihmisoikeusloukkauksista tuli arkipäivää juntan valtakaudella. Arviolta 8960–30000 argentiinalaista tapettiin tai katosi sen valtakaudella. Argentiinassa tätä nimitetään likaiseksi sodaksi (esp. Guerra Sucia) tai nimellä El Proceso. Ihmisoikeusloukkaukset rasittivat maan kuvaa ulkomailla, ja juntta leimasi kritiikin Argentiinan vastaiseksi kampanjaksi. Ulkopoliittisesti juntalla oli kiistoja Chilen kanssa kolmesta asumattomasta saaresta Amerikan eteläkärjessä Beaglen kanaalissa ja 1977 Pinochetin Chile ja Argentiina olivat lähellä avointa sotaa.

Argentiina yritti valloittaa Britannian Falklandsaaret 2. huhtikuuta 1982. Britit lähettivät laivasto-osaston paikalle ja argentiinalaiset antautuivat taisteluiden päätteeksi 14. kesäkuuta 1982. Sotilasjuntta kaatui ja Argentiina palasi demokratiaan 1983. Vuonna 1983 inflaatio oli 900 % vuodessa.

Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin 30. lokakuuta 1983 vaaleissa Unión Cívica Radicalin Raúl Alfonsín. Seuraavien 16 vuoden aikana järjestettiin kolmet vaalit ilman vallankaappauksia. Partido Justicialistan Carlos Menem voitti kaksi kertaa ja Fernando de la Rúa valittiin kerran.

Alfonsínin hallitus aloitti tutkimuksen sotilasjuntan aikaisista ihmisoikeusloukkauksista ja järjesti asevoimat siviilien alaisuuteen. Talousvaikeuksien vuoksi Alfonsín menetti luottamuksensa ja luopui kuusivuotisesta kaudestaan puoli vuotta ennenaikaisesti. Häntä seurasi Menem.

Menem yritti leikata hyperinflaatiota liberaalilla talouspolitiikalla. Vuonna 1992 käyttöön otettu, australin korvannut Argentiinan peso sidottiin kiinteällä kurssilla Yhdysvaltain dollariin, valtionyrityksiä yksityistettiin ja kaupan ja liiketoiminnan rajoituksia purettiin. Argentiina oli perustamassa Mercosur-tulliliittoa. Talouskasvu oli aluksi nopeaa. Side Yhdysvaltain dollariin osoittautui lopulta vääräksi päätökseksi ja dollarin vahvistuminen tuhosi Argentiinan vientikaupan. Menem palautti diplomaattiset suhteet Britanniaan 1990 ja armahti sotilasjuntan edustajat. Hänet valittiin uudelle kaudelle 1995. Jo syyskuussa 1996 talousvaikeudet johtivat yleislakkoon. Valtiovarainministeri Domingo Cavallo erosi kyllästyneenä valtion korruptioon ja laittomuuksiin. Vasemmistolaisen Alianzan Fernando de la Rúa valittiin presidentiksi 1999. Hän peri 114 miljardin dollarin valtionvelan. Suurin osa veloista olivat aikaisempien diktaattorien, yksityisten pankkien ja yritysten yksityistä lainaa, jonka Argentiinan valtio oli moraalittoman velan teorian mukaisesti ottanut maksettavakseen.

Vuoden 1998 Aasian talouskriisi johti valuuttapakoon ja nelivuotiseen taantumaan, joka päättyi talouspaniikkiin marraskuussa 2001. Vuoden 2000 suu- ja sokkatautiepidemia oli tuhonnut Argentiinan maataloustuotteiden viennin. Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi maalle 40 miljardia lisää lainaa.

Maaliskuussa 2001 de la Rúa muodosti kansallisen yhtenäisyyden hallituksen ministerien eroamisten vuoksi, ja kävi läpi kolme valtiovarainministeriä kolmessa viikossa. Heinäkuussa koko maan pysähtyi yleislakkoon hallituksen leikkausten vuoksi. Opposition perónistit saivat haltuunsa Kongressin molemmat kamarit. 3. joulukuuta 2001 valtiovarainministeri Cavallo rajoitti rahan nostamista tileiltä valuuttapaon vuoksi. Päätöstä seurasi yleislakko ja väkivaltaisia mielenosoituksia (ns. Corralito). De la Rúa erosi 20. joulukuuta. Vuoden 2001 lopussa väliaikainen presidentti Adolfo Rodriguez Saa julisti maan maksukyvyttömäksi 88 miljardin velkoihinsa. Seuraava väliaikainen presidentti Eduardo Duhalde katkaisi dollarin ja peson suhteen, mikä johti valuutan devalvaatioon. Talousromahdus heikensi keskiluokan asemaa, palkat laskivat lähes puoleen ja pankkisäästöt haihtuivat olemattomiin.

27. huhtikuuta 2003 järjestettiin presidentinvaalit, joissa vasemmistolainen peronisti Néstor Kirchner valittiin kahden vuoden väliaikaishallinnon jälkeen. Toiselle kierrokselle häntä vastaan noussut Menem luovutti ennen toisen kierroksen vaaleja. Kirchner vahvisti asemiaan lokakuun 2005 vaaleissa.

Maaliskuussa 2005 Argentiina pääsi sopimukseen velkojiensa kanssa 103 miljardin US-dollarin velkojensa uudelleenjärjestelystä.^[1] Joulukuussa 2005 maa ilmoitti maksavansa koko velkansa (noin 9,9 miljardia USD) Kansainväliselle valuuttarahastolle^[2]

Néstor Kirchner ei pyrkinyt toiselle kaudelle, vaan presidenttiehdokkaaksi asettui hänen vaimonsa Cristina Fernández de Kirchner, kokenut poliitikko hänkin, ja hän voitti vaalit lokakuussa 2007.

muokkaa Politiikka

Argentiina satelliittikuvassa.

Argentiina on presidenttivaltainen demokraattinen tasavalta, jossa presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johdossa.

Presidentti ja varapresidentti valitaan samalla nelivuotiskausille, jotka on rajoitettu kahteen peräkkäiseen.

Lainsäädäntövalta on kaksikamarisella kansallisella kongressilla (Congreso de la Nación), johon kuuluu senaatti (senado), jossa on 72 jäsentä ja edustajainhuone (Cámara de Diputados), jossa on 257 jäsentä. Senaattoreista kolmasosa valitaan kerrallaan kuusivuotiskausiksi kahden vuoden välein ja edustajainhuoneen jäsenet nelivuosikausille suhteellisella vaalitavalla, siten että puolet valitaan kahden vuoden välein. Puolueiden asettamista ehdokkaista kolmasosan täytyy olla naisia.

Oikeus on riippumaton lainsäädäntö- ja toimeenpanovallasta. Korkeimmassa oikeudessa on yhdeksän jäsentä, jotka nimittää presidentti senaatin avustuksella. Muut tuomarit asettaa Consejo de la Magistratura de la Nación, joka koostuu 13 jäsenestä, ja jossa on edustajia tuomareista, lakimiehistä, kongressista ja hallituksesta.

Kaksi suurinta puoluetta ovat Juan Perónin vuonna 1945 perustama Partido Justicialista (PJ) ja vuonna 1891 perustettu Unión Cívica Radical (UCR). UCR on perinteisesti keskiluokkaisempi ja PJ:llä on työväenluokan suosio, mutta molempien kannatus on laajentunut.

Presidentti Kirchner on nimellisesti Frente para la Victorian (FPV) johdossa, johon perónistit kuuluvat. UCR on hajalla ja suurin osa sen kuvernööreistä ja tärkeimmät pormestarit tukevat Kirchneria. UCR:n johtajisto on oppositiossa.

muokkaa Ulkopolitiikka

Argentiina on vuoden 1985 Argentiinan–Brasilian integraatio ja yhteistyösopimuksesta alkunsa saaneen Mercosur-kauppasopimuksen jäsen. Se oli ainoa Latinalaisen Amerikan maa, joka osallistui vuoden 1991 YK:n valtuuttamaan Persianlahden sotaan ja vuoden 1994 Haitin operaation joka vaiheeseen. Argentiina on lähettänyt rauhanturvaajia El Salvador–Honduras–Nicaraguan operaatioon, Guatemalaan, Ecuadorin–Perun operaatioon, Länsi-Saharaan, Angolaan, Kuwaitiin, Kyprokselle, Kroatiaan, Kosovoon, Bosniaan ja Itä-Timoriin. Tunnustuksena ansioista kansainvälisen turvallisuuden alalla Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton nimitti Argentiinan merkittäväksi ei-NATO-liittolaiseksi. Vuonna 2005 Argentiina valittiin YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi.

Vuonna 1977 ja 2006 Argentiinan edustajainhuone on vaatinut Puerto Ricon itsenäisyyttä.^[3] 4.–5. marraskuuta 2005 Mar del Platassa järjestettiin neljäs Amerikkojen huippukokous, jota sävyttivät Yhdysvaltain vastaiset mielenosoitukset. Nykyisin Argentiina luottaa enemmän Mercosuriin kansainvälisen suuntautumisen ensisijaisena kohteena, kun vielä 1990-luvulla se luotti suhteissaan Yhdysvaltoihin.

Argentiina on pitkään vaatinut Falklandsaaria, Eteläisiä Shetlandsaaria ja Etelä-Georgiaa, sekä 60°S eteläpuolista Etelämannerta 25°W ja 74°W välillä. Antarktiksella on ollut Argentiinan Orcadasin tukikohta vuodesta lähtien 1904 yhtäjaksoisesti miehitettynä, sekä viisi muuta pysyvää tukikohtaa.

Argentiinan ja Uruguayn välit ovat viilentyneet Uruguayn Fray Bentosiin rakennettavan sellutehtaan vuoksi, jonka argentiinalaiset uskovat aiheuttavan ympäristöongelmia. Kirchnerin hallitus on lähentynyt etenkin Venezuelaa, jolta se sai avokätisen lainan, jolla se maksoi Kansainvälisen valuuttarahaston saatavat ja pääsi näin pois sen holhouksesta.

muokkaa Väestöjakauma

Merkittävä osa argentiinalaisista (97 %) on eurooppalaisten jälkeläisiä. Alkuperäisväestöä on vain noin 3 %. Virallinen kieli on espanjan kieli. Muita merkittäviä kieliä ovat italia (n. 1,5 miljoonaa puhujaa), arabia (n. miljoona), ketšua (n. 800 000) ja saksa (n. 400 000). 88 % argentiinalaisista asuu kaupungeissa. Noin kolmannes väestöstä asuu 13 miljoonan asukkaan Buenos Airesin kaupunkialueella.

Uskonnot: Katolisuus 92 %, protestantismi 2 %, juutalaisuus 2 %, muut 4 %. Argentiinan juutalainen väestö on Etelä-Amerikan suurin, ja maassa on myös yksi maanosan suurimmista moskeijoista.

muokkaa Luonto

Andit muodostavat jylhän rajan Chilen kanssa. Coloradojoen eteläpuolella on Patagonia, tärkeä laidunmaa, vaikka siitä suuri osa on puoliaavikkoa. Lähes 80 % väestöstä asuu pampalla, jonka preeriat ovat maailman tuottavimpia maatalousalueita. Koillisessa on sademetsää ja subtrooppista tasankoa, joka on osa Gran Chaco -preeriaa. Tärkeimmät joet ovat Paraná (4880 km), Colorado, Negro ja Salado. Korkein kohta on Aconcagua, 6960 m.

Pinta-alaltaan Argentiina on noin 2 767 000 km². Se voidaan jakaa neljään luonnonmaantieteelliseen alueeseen, jotka vaihtelevat trooppisista viidakoista autiomaihin ja korkeista vuoristoista valtaviin tasankoihin. Tasaisten ruohoarojen muodostama pampa sijaitsee Itä- ja Keski-Argentiinassa. Argentiinan koillisosassa on laaja savannialue, Gran Chaco, Pampan alapuolella sijaitsee kanjonien halkoma vuoristoalue Patagonia ja neljäs alue on luoteessa sijaitseva Monte.

muokkaa Ilmasto

Argentiina on melkein kokonaan lauhkeassa ilmastovyöhykkeessä. Maan eri osissa on silti vaihtelevia eroja. Esimerkiksi Buenos Airesissa keskilämpötila on 23,5 °C, mutta Ushuaissa vain 9,5 °C. Pohjois-Argentiinan itäosa on kosteaa ja länsiosa kuivaa.

muokkaa Kasvillisuus ja eläimistö

Argentiinassa metsäalueet ovat vähäisiä, koska ihmiset ovat tuhonneet niitä. Quebracho on yleinen kasvi jokien varsilla. Se sisältää parkkihappoa. Pampa-alue on pinta-alaltaan paljon suurempi kuin trooppiset sademetsät ja kuivat aavikot. Pampan eläimistöön kuuluvat pampahirvi, guanago, viskatsa-jyrsijä ja paljon muita eläimiä.

muokkaa Kulttuuri

Argentiinalaiset ovat jalkapallokansaa. Argentiinalaisia poikia yhdistää yksi asia, jalkapallo on oltava jokaisella. Argentiina on voittanut jalkapallossa kahdesti maailmanmestaruuden ja olympiakultaa, ja Etelä-Amerikan mestaruudeen 14 kertaa. Argentiinan maailmalla tunnetuin jalkapalloilija lienee Diego Maradona. Argentiina on menestynyt kansainvälisellä tasolla erinomaisesti myös koripallossa ja lentopallossa. Myös autourheilu oli varsinkin entisaikaan vahva laji – Juan Manuel Fangio on viisinkertainen F1-sarjan maailmanmestari. Suosituin naisurheilulaji Argentiinassa on maahockey.

Tango on kotoisin Argentiinasta. Argentiinan maailmalla tunnetuin kirjailija lienee Jorge Luis Borges.

Argentiina oli yksi ensimmäisistä maista, jonne elokuva kotiutui. Sarjakuvapiirtäjä Quirino Cristiani teki ensimmäiset animaatiot 1917 ja 1918. Argentiinan elokuvan kulta-aikaa kesti 1930-luvulta 1950-luvulle, jona aikana tehtiin monia espanjankielisen elokuvan klassikkoja. Argentiinalaisen Luis Puenzon elokuva La Historia oficial (1985) voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon 1986. Kansainvälistäkin huomiota ovat herättäneet ainakin Nueve Reinas (2000) ja Moottoripyöräpäiväkirja (elokuva) (2004).

Ruuasta Argentiina on tunnettu etenkin pampalla kasvatettavasta pihvilihasta, jota valmistetaan eri tavoin ja suurina annoksina. Naudanlihaa syödään maassa 65 kg henkeä kohti vuodessa, joka on maailman huippulukema.^[4] Eurooppalaisen maahanmuuton myötä ruokavaikutteita on tullut etenkin Espanjasta ja Italiasta pizza, fainá (ital. farinata) ja ñoquis-pasta (ital. gnocchi). Espanjasta ovat kotoisin churrot, ensaimada, alfajor-piiras ja tortilla. Moni tavoin argentiinalainen ruoka on välimerellisen jatkumo, lukuun ottamatta kalaa, jota ei juurikaan käytetä.

Saksalaisten maahanmuuttajien alueilla, kuten Villa General Belgranossa Córdoban provinssissa, San Carlosissa ja Esperanzassa Santa Fessa järjestetään paikallisia "Oktoberfestejä". Viiniä viljellään 22° ja 42° leveyspiirin välisellä alueella Saltasta Río Negroon. Suurin viinialue on Mendoza, jolla tuotetaan 70 % viinistä. San Juan tuottaa 22 % ja La Rioja, Río Negro ja Salta loput. Suurin osa viinistä viljellään Andeilla 450–1800 metrin korkeudessa.

muokkaa Hallinnollinen jako

Argentiinan maakunnat

Argentiinassa on 23 maakuntaa (provincias; provincia) ja yksi liittopiiri (distrito federal), pääkaupunki. Maakunnat jakaantuvat pienempiin hallinnollisiin yksiköihin, departementteihin (departamento). Buenos Airesin maakunnassa hallintoalueen nimi on partido.

Maakunta (pääkaupunki)	Pinta-ala km²	Asukasluku (2001)
1. Liittopiiri (Buenos Aires)	203	2 776 138
2. Buenos Aires (La Plata)	307 571	13 827 203
3. Catamarca (Catamarca)	102 602	334 568
4. Chaco (Resitencia)	99 633	984 446
5. Chubut (Rawson)	224 686	413 237
6. Córdoba (Córdoba)	165 321	3 066 801
7. Corrientes (Corrientes)	88 199	930 991
8. Entre Ríos (Paraná)	78 781	1 158 147
9. Formosa (Formosa)	72 066	486 559
10. Jujuy (Jujuy)	53 219	611 888
11. La Pampa (Santa Rosa)	143 440	299 294
12. La Rioja (La Rioja)	89 680	289 983
13. Mendoza (Mendoza)	148 827	1 579 651
14. Misiones (Posadas)	29 801	965 522
15. Neuquén (Neuquén)	94 078	474 155
16. Río Negro (Viedma)	203 013	552 822
17. Salta (Salta)	155 488	1 079 051
18. San Juan (San Juan)	89 651	620 023
19. San Luis (San Luis)	76 748	367 933
20. Santa Cruz (Río Gallegos)	243 943	196 958
21. Santa Fe (Santa Fé)	133 007	3 000 701
22. Santiago del Estero (Santiago del Estero)	136 351	804 457
23. Tulimaa, Etelämantereen sektori ja Etelä-Atlantin saaret (Ushuaia)	21 263*	101 079
24. Tucumán (Tucumán)	22 524	1 338 523