Vuosi 1993 on normaali vuosi, joka alkaa perjantaista.
muokkaa Tapahtumia
muokkaa Tammikuu
- 1. tammikuuta â TĆĄekkoslovakia jakautui, TĆĄekki ja Slovakia itsenĂ€istyivĂ€t.
- 1. tammikuuta â YhtenĂ€ismarkkinat Euroopan yhteisön alueella alkoivat.
- 1. tammikuuta â MTV ja Kolmoskanava yhdistyivĂ€t, uuden kanavan nimeksi tuli MTV3.
- 1. tammikuuta â Yleinen hĂ€tĂ€numero 112 otettiin kĂ€yttöön myös Suomessa. Aiempi hĂ€tĂ€numero oli ollut 000.
- 1. tammikuuta â Uusi laki laajensi Ahvenanmaan itsehallintoa. Maakunta sai muun muassa oman passin ja postilaitoksen.
- 1. tammikuuta â Kaarina, Kiuruvesi, NĂ€rpiö, PyhĂ€jĂ€rvi ja Somero muuttuivat kaupungeiksi; PyhĂ€jĂ€rvi muutti samalla nimensĂ€ PyhĂ€salmeksi. Kalannin kunta liitettiin Uuteenkaupunkiin, Konginkankaan kunta ĂĂ€nekosken kaupunkiin, Rauman mlk Rauman kaupunkiin, SĂ€ynĂ€tsalon kunta JyvĂ€skylĂ€n kaupunkiin ja Tenholan kunta Tammisaaren kaupunkiin.
- 1. tammikuuta â Ikaalisten ja Parkanon kaupungit sekĂ€ HĂ€meenkyrön, Kihniön, MouhijĂ€rven ja Viljakkalan kunnat siirrettiin Turun ja Porin lÀÀnistĂ€ HĂ€meen lÀÀniin.
- 1. tammikuuta â Suomen kansallisuustunnukseksi moottoriajoneuvoissa ja postiliikenteessĂ€ vaihtui FIN entisen SF:n tilalle.
- 3. tammikuuta â George Bush ja Boris Jeltsin allekirjoittivat Moskovassa START II -sopimuksen.
- 5. tammikuuta â Liberian mukavuuslipun alla purjehtinut sĂ€iliöalus Braer ajoi karille Shetlandsaarten lĂ€hellĂ€ ja upposi. LĂ€hes puolet aluksen noin 80 000 tonnin öljylastista vuoti mereen, mikĂ€ aiheutti vakavat ympĂ€ristövahingot.
- 11. tammikuuta â Suomen Kristillisen Liiton kansanedustaja Vesa Laukkanen erosi puolueen eduskuntaryhmĂ€stĂ€ ja perusti oman Vaihtoehto Suomelle -nimisen eduskuntaryhmĂ€n. Myöhemmin hĂ€n erosi myös puolueesta.
- 12. tammikuuta â OikeudenkĂ€ynti ItĂ€-Saksan entistĂ€ puoluejohtajaa Erich Honeckeria vastaan lopetettiin ja hĂ€net vapautettiin syytteistĂ€. LisĂ€ksi hĂ€n sai luvan matkustaa sukulaistensa luo Chileen, mikĂ€ aiheutti Saksassa vastalauseita. LÀÀkĂ€rit olivat todenneet 80-vuotiaan Honeckerin sairastavan maksasyöpÀÀ.
- 19. tammikuuta â IBM julkisti tehneensĂ€ 4,97 miljardin dollarin tappion vuonna 1992, mikĂ€ oli sen historian huonoin tulos.
- 19. tammikuuta â Irak kielsi YK:n tarkastajia lentĂ€mĂ€stĂ€ omilla koneillaan Irakissa ja aloitti sotatoimet lentokieltoalueilla. USA ampui 40 risteilyohjusta Bagdadiin tehtaisiin, joiden arveltiin liittyvĂ€n Irakin varusteluohjelmaan. Irak suostui tĂ€mĂ€n jĂ€lkeen lentojen jatkamiseen.
- 20. tammikuuta â Bill Clinton vannoi Yhdysvaltain presidentin virkavalan.
- 26. tammikuuta â VĂĄclav Havel valittiin TĆĄekin presidentiksi.
muokkaa Helmikuu
- 1. helmikuuta â Suomi, Ruotsi ja ItĂ€valta aloittivat liittymisneuvottelut Euroopan yhteisön (myöhemmin Euroopan unioni) kanssa.
- 12. helmikuuta â Merseysidessa, YhdistyneessĂ€ kuningaskunnassa kaksi kymmenvuotiasta poikaa kaappasi kaksivuotiaan James Bulgerin Ă€idiltÀÀn, pahoinpitelivĂ€t hĂ€net kuoliaaksi ja jĂ€ttivĂ€t junaradalle.
- 14. helmikuuta â Iran uudisti kirjailija Salman Rushdielle langetetun kuolemantuomion ja korotti hĂ€nen tappamisestaan maksettavan palkkion kahteen miljoonaan dollariin.
- 22. helmikuuta â Babylon 5 -tv-sarjan pilottijakso The Gathering esitettiin Yhdysvalloissa.
- 24. helmikuuta â Paraguayssa paljastui asiakirja, jonka mukaan Adolf Hitlerin sijainen Martin Bormann olisi kuollut Paraguayssa 15. helmikuuta 1959. Bormann oli kadonnut Natsi-Saksan kukistuessa toukokuun alussa 1945 ja hĂ€net oli tuomittu NĂŒrnbergin oikeudenkĂ€ynnissĂ€ poissaolevana kuolemaan.
- 24. helmikuuta â Ulf Sundqvist erosi SDP:n puheenjohtajan paikalta. Varapuheenjohtaja Antero Kekkonen valittiin vĂ€liaikaiseksi puheenjohtajaksi kesĂ€n puoluekokoukseen saakka.
- 26. helmikuuta â New York CityssĂ€ pommi-isku World Trade Centeriin tappoi kuusi ihmistĂ€ ja yli tuhat haavoittui.
- 28. helmikuuta â ATF:n agentit hyökkĂ€sivĂ€t Daavidin oksa -kultin maatilalle Wacossa Teksasissa pidĂ€ttÀÀkseen kulttijohtaja David Koreshin. NeljĂ€ agenttia ja viisi kultin jĂ€sentĂ€ kuoli hyökkĂ€yksessĂ€, joka johti 51-pĂ€ivĂ€iseen saartoon.
muokkaa Maaliskuu
- 12. maaliskuuta â Bombayssa Intiassa pommi-iskut tappoivat 300 ihmistĂ€.
- 12. maaliskuuta â Pohjois-Korea ilmoitti vetĂ€ytyvĂ€nsĂ€ ydinsulkusopimuksesta.
- 13. maaliskuuta â Suuri lumimyrsky toi ennĂ€tykselliset lumisateet Yhdysvaltain itĂ€rannikolle ja vaikutti sÀÀhĂ€n Kuubasta QuĂ©beciin. Yhdysvalloissa 184 ihmistĂ€ menehtyi.
- 22. maaliskuuta â Intel toimitti ensimmĂ€iset Pentium-suorittimet.
- 28. maaliskuuta â Ădouard Balladurista tuli Ranskan pÀÀministeri.
- 31. maaliskuuta â Richard Depewin kirjoittaman ohjelman ohjelmointivirhe lĂ€hetti viestin yli 200:aan uutisryhmÀÀn samanaikaisesti. Joel Furr nimitti tapahtumaa "spĂ€mmĂ€ykseksi".
muokkaa Huhtikuu
- 1. huhtikuuta â Kokoomus valitsi ylipormestari Raimo Ilaskiven presidenttiehdokkaakseen vuoden 1994 vaaleihin.
- 4. huhtikuuta â Suomen Keskusta valitsi ulkoministeri Paavo VĂ€yrysen presidenttiehdokkaakseen.
- 14. huhtikuuta â Moskovassa alkoi oikeudenkĂ€ynti elokuun 1991 vallankaappaukseen osallistuneita vastaan. SyytettyinĂ€ oli 12 entistĂ€ neuvostojohtajaa, mm. Gennadi Janajev, Anatoli Lukjanov ja Vladimir Krjutshkov.
- 19. huhtikuuta â LĂ€hes 80 Daavidin oksa -lahkon jĂ€sentĂ€ teki joukkoitsemurhan Teksasissa Yhdysvalloissa sytyttĂ€mĂ€llĂ€ talonsa palamaan. Kuolleiden joukossa oli lahkon johtaja David Koresh.
- 20. huhtikuuta â Eduskunta poisti EtelĂ€-Afrikan vastaiset talouspakotteet.
- 22. huhtikuuta â Mosaic 1.0 -web-selain julkaistiin.
- 23. huhtikuuta â Entinen kansanedustaja ja ministeri Olavi Martikainen nimitettiin Kuopion lÀÀnin maaherraksi kesĂ€kuun alusta lĂ€htien. Entinen maaherra Kauko Hjerppe jĂ€i elĂ€kkeelle. Martikaisen kauden oli mÀÀrĂ€ kestÀÀ vuoden 2000 loppuun saakka, mutta se pÀÀttyi jo 1997 Kuopion lÀÀnin lakkauttamiseen.
- 25. huhtikuuta â Vasemmistoliitto valitsi presidenttiehdokkaakseen puheenjohtajansa Claes Anderssonin.
muokkaa Toukokuu
- 1. toukokuuta â Kansanedustaja Mauri Miettinen siirtyi Kymen lÀÀnin maaherraksi Matti Jaatisen jÀÀdessĂ€ elĂ€kkeelle. Miettisen tilalle eduskuntaan tuli Timo IhamĂ€ki. Miettisen kauden piti kestÀÀ vuoden 2000 loppuun, mutta se pÀÀttyi jo syyskuun alussa 1997 Kymen lÀÀnin lakkauttamiseen.
- 5. toukokuuta â Ulkoministeri Paavo VĂ€yrynen erosi Esko Ahon hallituksesta keskittyĂ€kseen presidentinvaalikampanjaansa. Uudeksi ulkoministeriksi valittiin MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto.
- 15. toukokuuta â Euroviisut jĂ€rjestettiin MillstreetissĂ€ Irlannissa.
- 16. toukokuuta â Valtiosihteeri Martti Ahtisaari voitti SDP:n presidenttiehdokkaasta kĂ€ydyn esivaalin. Tulosta pidettiin yleisesti raskaana arvovaltatappiona vaalin hĂ€vinneelle pitkĂ€n linjan poliitikolle Kalevi Sorsalle.[1]
- 24. toukokuuta â Eritrea itsenĂ€istyi.
- 28. toukokuuta â Eritrea ja Monaco hyvĂ€ksyttiin YK:n jĂ€senmaiksi. JĂ€rjestössĂ€ oli nyt 183 jĂ€sentĂ€.
- 29. toukokuuta â Suomen siniristilippu tĂ€ytti 75 vuotta.
- 31. toukokuuta â Opel Calibran tuotanto Uudenkaupungin autotehtaalla aloitettiin uudelleen.
muokkaa KesÀkuu
- 4. kesĂ€kuuta â Kansanedustaja Paavo Lipponen valittiin SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi.
- 6. kesĂ€kuuta â Mongoliassa jĂ€rjestettiin ensimmĂ€iset presidentinvaalit.
- 9. kesĂ€kuuta â Japanin kruununprinssi Naruhito meni naimisiin porvarillista syntyperÀÀ olevan Masako Owadan kanssa.
- 11. kesĂ€kuuta â Steven Spielbergin elokuvan Jurassic Park maailman ensi-ilta Yhdysvalloissa.
- 11. kesĂ€kuuta â Suomen Kristillinen Liitto valitsi presidenttiehdokkaakseen puheenjohtajansa, kansanedustaja Toimi Kankaanniemen.
- 12. kesĂ€kuuta â RKP valitsi presidenttiehdokkaakseen puolustusministeri Elisabeth Rehnin.
- 15. kesĂ€kuuta â Paavi Johannes Paavali II siunasi Almudenan katedraalin Madridissa.
- 24. kesĂ€kuuta â Eduskunta pÀÀtti asettaa Kauko Juhantalon syytteeseen valtakunnanoikeudessa ministerivastuulain rikkomisesta.
- 26. kesĂ€kuuta â Naantalissa avattiin Tove Janssonin luomille Muumi-hahmoille omistettu huvipuisto Muumimaailma.
- 27. kesĂ€kuuta â Presidentti Bill Clinton mÀÀrĂ€si ohjusiskun Irakin tiedustelun pÀÀmajaan vastineeksi Irakin suunnitelmasta murhata entinen presidentti George Bush hĂ€nen vieraillessaan Kuwaitissa huhtikuussa.
muokkaa HeinÀkuu
- 1. heinĂ€kuuta â Koskenkorvan viina tĂ€ytti 40 vuotta.
- 4. heinĂ€kuuta â Suomen Maaseudun Puolue valitsi presidenttiehdokkaakseen entisen puheenjohtajansa, kansanedustaja Sulo Aittoniemen.
- 5. heinĂ€kuuta â YK:n asetarkastajat lĂ€htivĂ€t Irakista Irakin kieltĂ€ydyttyĂ€ sallimasta valvontakameroiden asennusta ohjusten testaustukikohtiin. Tarkastajat palasivat jĂ€lleen Irakin taivuttua.
- 6. heinĂ€kuuta â Mongoliassa pidettiin ensi kertaa suorat presidentinvaalit.
- 12. heinĂ€kuuta â 7,2 richterin maanjĂ€ristys Hokkaidon rannikolla laukaisi tsunamin, joka surmasi 202 ihmistĂ€ Okushirin saarella.
- 14. heinĂ€kuuta â Paavalin synodi teki Turun hiippakunnan tuomiokapitulille kantelun arkkipiispa John VikströmiĂ€ vastaan tĂ€mĂ€n homoseksuaaleja koskeneen lausunnon vuoksi. Paavalin synodi syytti VikströmiĂ€ harhaoppisuudesta.
- 17. heinĂ€kuuta â Guns N' Roses esitti viimeisen keikkansa Use Your Illusion -maailmankiertueesta, joka oli pisimpÀÀn kestĂ€nyt rock-kiertue.
- 28. heinĂ€kuuta â Andorra liittyi YK:n jĂ€seneksi.
muokkaa Elokuu
- 1. elokuuta â Kauppa- ja teollisuusministeri Pekka Tuomisto siirtyi KansanelĂ€kelaitoksen pÀÀjohtajaksi elĂ€kkeelle jÀÀneen Jaakko Pajulan tilalle. Uudeksi kauppa- ja teollisuusministeriksi tuli kansanedustaja Seppo KÀÀriĂ€inen.
- 9. elokuuta â Belgian kuningas Albert II nousi Belgian valtaistuimelle yhdeksĂ€n pĂ€ivÀÀ veljensĂ€ kuningas Baudouinin kuoleman jĂ€lkeen.
- 24. elokuuta â Ministerineuvos Viktor Vladimirov julkisti muistelmateoksensa NĂ€in se oli, jossa hĂ€n myönsi Neuvostoliiton sekaantuneen toistuvasti Suomen sisĂ€isiin asioihin 1980-luvulle saakka.
- 25. elokuuta â HelsingissĂ€ Kallion kaupunginosassa paljastettiin Kain Tapperin veistĂ€mĂ€ nĂ€yttelijĂ€ Tauno Palon muistomerkki.
- 31. elokuuta â Viimeiset venĂ€lĂ€issotilaat poistuivat Liettuasta.
muokkaa Syyskuu
- 1. syyskuuta â Turun hiippakunnan tuomiokapituli totesi, ettei Paavalin synodin kantelu arkkipiispa John VikströmiĂ€ vastaan antanut aihetta jatkotoimiin.
- 4. syyskuuta â Unkarin entinen valtionpÀÀmies Miklos Horthy haudattiin kotiseudulleen. Unkarilaisten suhtautuminen Horthyyn oli edelleen kaksijakoista; toiset pitivĂ€t hĂ€ntĂ€ suurena isĂ€nmaanystĂ€vĂ€nĂ€, toiset fasistina.
- 8. syyskuuta â PLO tunnusti Israelin.
- 9. syyskuuta â Israel tunnusti PLO:n palestiinalaisen kansan edustajaksi.
- 9. syyskuuta â Kansanedustaja Heikki RiihijĂ€rvi erosi SMP:stĂ€ ja perusti oman Suomalainen rintama -nimisen eduskuntaryhmĂ€n.
- 13. syyskuuta â PLO:n johtaja Jasser Arafat ja Israelin pÀÀministeri Jitzhak Rabin kĂ€ttelivĂ€t Washington D.C.:ssa rauhansopimuksen allekirjoituksen jĂ€lkeen.
- 18. syyskuuta â Viimeiset venĂ€lĂ€iset sotilaat lĂ€htivĂ€t Puolasta.
- 19. syyskuuta â Natsirikolliseksi syytetty John Demjanjuk karkotettiin Israelista sen jĂ€lkeen, kun maan korkein oikeus oli hylĂ€nnyt hĂ€ntĂ€ vastaan nostetut syytteet.
- 21. syyskuuta â VenĂ€jĂ€n perustuslaillinen kriisi alkoi Jeltsinin hajotettua perustuslain vastaisesti kansanedustajien kongressin ja korkeimman neuvoston.
- 22. syyskuuta â Vasemmistoliiton puoluesihteeri Matti Viialainen sanoi, ettĂ€ kommunistien taloussotkuissa oli 1980-luvun puolivĂ€listĂ€ lĂ€htien menetetty noin 300 miljoonaa markkaa.
- 28. syyskuuta â Tilastokeskuksen katsauksesta ilmeni, ettĂ€ Suomesta oli kahden ja puolen vuoden aikana kadonnut yli 400 000 työpaikkaa.
- 30. syyskuuta â Kansanedustaja Erkki Tuomioja tunnusti vuodattaneensa presidentti Urho Kekkosen laatiman salaisen niin sanotun Zavidovo-muistion julkisuuteen syksyllĂ€ 1972. Paljastus sisĂ€ltyi Tuomiojan muistelmateokseen Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan.
muokkaa Lokakuu
- 3. lokakuuta â Mogadishussa Somaliassa laaja taistelu USA:n rauhanturvaajien ja paikallisten sotapÀÀlliköiden vĂ€lillĂ€, 18 amerikkalaista ja 350 somalia sai surmansa.
- 5. lokakuuta â Viimeiset Moskovan Valkoiseen taloon linnoittauneet kansanedustajat pakotettiin panssarivaunujen tulella ulos.
- 11. lokakuuta â Valtakunnanoikeus kokoontui kĂ€sittelemÀÀn Kauko Juhantaloa vastaan nostettua syytettĂ€ Helsingin SÀÀtytalossa.
- 12. lokakuuta â Eduskunta hyvĂ€ksyi omaisuudenhoitoyhtiöiden eli ns. roskapankkien perustamisen.
- 26. lokakuuta â Entisen ItĂ€-Saksan salaisen poliisin Stasin pÀÀllikkö Erich Mielke tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen kahdesta poliisin murhasta, jotka hĂ€n oli tehnyt erÀÀn toisen kommunistin kanssa vuonna 1931.
- 29. lokakuuta â Valtakunnanoikeus tuomitsi entisen kauppa- ja teollisuusministerin Kauko Juhantalon yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta. Oikeuden mielestĂ€ Juhantalo oli yhdistĂ€nyt henkilökohtaiset raha-asiansa ja virkatoimensa lainvastaisella tavalla. Juhantalon saamaa tuomiota pidettiin erittĂ€in ankarana.
muokkaa Marraskuu
- 1. marraskuuta â Euroopan unionin alku: Maastrichtin sopimus astui voimaan.
- 4. marraskuuta â Liberaalien Jean ChrĂ©tienista tuli Kanadan 20. pÀÀministeri.
- 4. marraskuuta â Suomen Kristillisen Liiton kansanedustaja Eeva-Liisa Moilanen teki aloitteen Kauko Juhantalon erottamiseksi eduskunnasta.
- 4. marraskuuta â Noin 13 000 työtöntĂ€ eri puolilta Suomea osoitti eduskuntatalon edustalla mieltÀÀn hallituksen työllisyyspolitiikkaa vastaan.
- 9. marraskuuta â Mostarin vanha silta tuhoutui serbien tankkien tulituksessa Mostarissa Bosnia ja Hertsegovinassa.
- 15. marraskuuta â Suomen Pankki laski liikkeelle uuden 20 markan setelin sekĂ€ uudet yhden, viiden ja kymmenen markan kolikot. Vuonna 1987 liikkeelle laskettu kymmenen markan seteli poistui kĂ€ytöstĂ€.
- 17. marraskuuta â Presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto muuttivat vastavalmistuneeseen tasavallan presidentin virka-asuntoon MĂ€ntyniemeen.
- 17. marraskuuta â Erik Bergman sai Pohjoismaiden neuvoston sĂ€vellyspalkinnon oopperastaan Det sjungande trĂ€det. Palkinnon arvo oli 200 000 Tanskan kruunua.
- 18. marraskuuta â Armeija otti vallan kĂ€siinsĂ€ Nigeriassa erottaen hallituksen, keskeyttĂ€en parlamentin toiminnan ja lakkauttaen poliittiset puolueet.
- 18. marraskuuta â Heinolassa vihittiin kĂ€yttöön Suomen pisin maantiesilta. Valtatie 4 ohittaa Heinolan lĂ€hes kilometrin pituista TĂ€htiniemen siltaa pitkin.
- 24. marraskuuta â 11-vuotiaat Robert Thompson ja Jon Venables tuomittiin kaksivuotiaan James Bulgerin murhasta Liverpoolissa mÀÀrÀÀmĂ€ttömĂ€ksi ajaksi vankeuteen. HeidĂ€n tuomionsa muutettiin elinikĂ€iseen ehdolliseen vankeuteen 2001.
- 25. marraskuuta â Tasavallan presidentti Mauno Koivisto tĂ€ytti 70 vuotta.
muokkaa Joulukuu
- 1. joulukuuta â Suomessa astui voimaan alioikeusuudistus, jossa raastuvan- ja kihlakunnanoikeudet lakkautettiin ja tilalle perustettiin kĂ€rĂ€jĂ€oikeudet
- 3. joulukuuta â Eduskunta erotti kansanedustaja Kauko Juhantalon ÀÀnin 134â41. Juhantalon tilalle eduskuntaan nousi aiemminkin kansanedustajana toiminut Saimi ĂĂ€ri.
- 10. joulukuuta â ANC:n johtaja Nelson Mandela ja EtelĂ€-Afrikan presidentti Frederik Willem de Klerk saivat Nobelin rauhanpalkinnon.
- 17. joulukuuta â Rahanpesusta tuli rikoslain muutoksella rangaistava teko. Lainmuutos astui voimaan vuoden 1994 alussa.
- 30. joulukuuta â Israel ja PyhĂ€ istuin solmivat diplomaattiset suhteet.
muokkaa Tuntematon pÀivÀmÀÀrÀ
- Lama oli syvimmillÀÀn Suomessa.
- Veikkauksen pitkÀveto alkoi kierroksella 45.
- Suomea kierteli kevÀÀn ja kesÀn aikana iriadamanteiksi itseÀÀn kutsunut 50-60 hengen joukko "elÀmÀntapaintiaaneja". Joukko ilmoitti tutkivansa ihmisen kykyÀ selviytyÀ arktisissa oloissa ja se majaili ainakin KittilÀssÀ, Kuhmoisissa ja HelsingissÀ. Viranomaiset mÀÀrÀsivÀt joukon karkotettavaksi maasta, koska sen toimeentulosta ei katsottu olevan takeita. "Intiaanit" tekivÀt karkotuspÀÀtöksestÀ valituksen, mutta syksyllÀ he poistuivat Suomesta vÀhin ÀÀnin.
muokkaa Kuolleita
- 6. tammikuuta â Dizzy Gillespie, yhdysvaltalainen jazz-muusikko
- 6. tammikuuta â Rudolf Nurejev, venĂ€lĂ€issyntyinen tanssija
- 20. tammikuuta â Audrey Hepburn, englantilais-hollantilainen nĂ€yttelijĂ€tĂ€r
- 22. tammikuuta â Erik Tawaststjerna, suomalainen pianisti ja musiikintutkija
- 24. tammikuuta â Gustav Ernesaks, virolainen sĂ€veltĂ€jĂ€ ja kuoronjohtaja
- 30. tammikuuta â Heikki Marttila ("Arijoutsi"), suomalainen kirjailija ja toimittaja
- 11. helmikuuta â Raili Veivo, suomalainen nĂ€yttelijĂ€
- 20. helmikuuta â Ferruccio Lamborghini, italialainen traktori- ja urheiluautotehtailija
- 25. helmikuuta â Eddie Constantine, ranskalais-yhdysvaltalainen nĂ€yttelijĂ€
- 5. maaliskuuta â Eino Haikala, suomalainen tilastotieteilijĂ€
- 7. maaliskuuta â Martti Larni, suomalainen kirjailija
- 10. maaliskuuta â C. Northcote Parkinson, englantilainen historiantutkija ja kirjailija
- 20. maaliskuuta â Polykarp Kusch, vuoden 1955 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut saksalais-yhdysvaltalainen fyysikko
- 8. huhtikuuta â Fritz-Hugo Backman, suomalainen nĂ€yttelijĂ€ ja teatterinjohtaja
- 8. huhtikuuta â Marian Anderson, yhdysvaltalainen ooppera- ja konserttilaulaja
- 17. huhtikuuta â Turgut Ăzal, Turkin presidentti
- 24. huhtikuuta â Knud Möller, suomalainen radiotoimittaja
- 28. huhtikuuta â Johan Nykopp, suomalainen diplomaatti ja vuorineuvos
- 1. toukokuuta â Pierre BĂ©rĂ©govoy, Ranskan entinen pÀÀministeri (itsemurha)
- 5. kesĂ€kuuta â Erna Tauro, suomalais-ruotsalainen sĂ€veltĂ€jĂ€
- 19. kesĂ€kuuta â Sir William Golding, vuoden 1983 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut englantilainen kirjailija
- 31. heinĂ€kuuta â Baudouin I, Belgian kuningas
- 10. elokuuta â Ăystein Aarseth ("Euronymous"), norjalainen kitaristi ("Mayhem") (murha)
- 26. elokuuta â Reima PietilĂ€, suomalainen arkkitehti
- 29. elokuuta â Kirsti Ortola, suomalainen nĂ€yttelijĂ€
- 1. syyskuuta â Eugen MalmstĂ©n, suomalainen viihdesĂ€veltĂ€jĂ€ ja -laulaja
- 13. syyskuuta â Liisa Kulhia, suomalainen kansanedustaja, toimittaja ja kansalaisaktivisti
- 24. syyskuuta â Ian Stuart Donaldson, englantilainen muusikko
- 24. syyskuuta â Bruno Pontecorvo, italialais-venĂ€lĂ€inen ydinfyysikko
- 2. lokakuuta â Unto Miettinen, suomalainen radiotoimittaja ja professori
- 7. lokakuuta â Sara HildĂ©n, suomalainen taiteenkerÀÀjĂ€ ja -edistĂ€jĂ€
- 25. lokakuuta â Vincent Price, yhdysvaltalainen nĂ€yttelijĂ€
- 25. lokakuuta â Pentti Uusivirta, suomalainen poliitikko ja pankinjohtaja
- 26. lokakuuta â Lasse Ollinkari, suomalainen sisustusarkkitehti
- 31. lokakuuta â Federico Fellini, italialainen ohjaaja
- 31. lokakuuta â River Jude Bottom ("River Phoenix"), yhdysvaltalainen nĂ€yttelijĂ€
- 11. marraskuuta â Olavi Pesonen, suomalainen sĂ€veltĂ€jĂ€ ja musiikkipedagogi
- 25. marraskuuta â Anthony Burgess, englantilainen kirjailija
- 2. joulukuuta â Pablo Escobar, kolumbialainen huumekauppias
- 4. joulukuuta â Frank Zappa, yhdysvaltalainen rock-muusikko
- 7. joulukuuta â Wolfgang Paul, vuoden 1989 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut saksalainen fyysikko
- 12. joulukuuta â JĂłszef Antall, Unkarin pÀÀministeri
- 14. joulukuuta â Myrna Loy, yhdysvaltalainen nĂ€yttelijĂ€
- 26. joulukuuta â Niilo Pesonen, suomalainen lÀÀkĂ€ri, professori ja pÀÀjohtaja
- 27. joulukuuta â Paavo Susitaival, suomalainen kirjailija ja everstiluutnantti
- 31. joulukuuta â Zviad Gamsakhurdia, Georgian presidentti
muokkaa Nobelin palkinnot
- Nobelin fysiikanpalkinto: Russell Hulse ja Joseph Hooton Taylor, Jr.
- Nobelin kemianpalkinto: Kary Mullis ja Michael Smith
- Nobelin lÀÀketieteen palkinto: Richard Roberts ja Phillip Sharp
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: Toni Morrison
- Nobelin rauhanpalkinto: Nelson Mandela ja Frederik Willem de Klerk
muokkaa Muuta
muokkaa Viitteet
- â Jouslehto, Olavi - Okker, Jaakko: TamminiemestĂ€ MĂ€ntyniemeen, WSOY 2000, Porvoo, s. 149-150.
